
Valve on ilmoittanut päättävänsä vanhojen Windows-versioiden tukemisen Steamissa.
Tuen päättymisestä ilmoitettiin Steamin uusimman betaversion yhteydessä. Varsinaiseen päättymispäivään on kuitenkin vielä reilusti aikaa.
Steam lakkaa tukemasta Windows 7:ää, 8:aa sekä 8.1:tä 1. tammikuuta 2024 alkaen. Näin ollen kyseisillä käyttöjärjestelmillä pelaavilla käyttäjillä on vielä yhdeksän kuukautta aikaa päivittää Windowsinsa uudempaan versioon.
Steamin oman laitteistokokoonpanotutkimuksen perusteella tuen päättyminen koskee vain häviävän pientä osaa Steam-käyttäjistä. Helmikuun tilastojen mukaan 1,86 prosentilla käyttäjistä on koneessaan Windows 8.1 tai vanhempi käyttöjärjestelmä. Ylivertaisesti suosituin käyttöjärjestelmä on Windows 10, joka löytyy yli 62 prosentilta Steam-käyttäjistä. Vuonna 2021 julkaistuun Windows 11:een on siirtynyt pelaajista 32 prosenttia, joskin tämän joukon suhteellinen osuus on tilaston mukaan selkeässä kasvusuunnassa.
Lähde: Steam
Kommentit
sit pitää vaa käyttää linux:siä
On jokseenkin käsittämätöntä, että jotkut edelleenkin käyttää Windows 7 ensisijaisena käyttiksenään, vaikka olisi käytössä vuoden sisään julkaistua rautaa, millä pelailee moderneja pelejä tietyin rajoituksin.
Vaihtaisivat suosiolla Linuxiin tai kustomoituun moderniin Windowsiin.
Noissa kustomoiduissa Windowseissa on Windowsin päivityksen suhteen ongelmia, mutta väliäkös sillä, jos vaihtoehtona on Windows 7, mikä ei tietenkään päivity. Saisivat enemmän irti raudastaan.
Itse kuuluun Windows 10:llä pelaaviin ihmisiin. Aina on sääli, kun jotkut menettävät mahdollisuutensa pelata, mutta Windows 7:lla moninpelien pelaamisessa on ollut jo pitkään omat riskinsä.
Windows 10 täälläkin edelleen käytössä. Koneen rauta kun ei edes Windows 11 tue niin pitäisi sitten aikanaan uusia koko kone, mikä tulee muutenkin jossain kohtaa vääjämättä vastaan kun PC ja kaikki sen komponentit ovat vuodelta 2015.
Ei sillä että pelaamisen puolesta olisi tarve päivittää kun tulee vain vanhempia PC pelejä/strategia pelejä pelattua, mutta tottakai sitten aikanaan kun Windows 10 tuki loppuu niin olisi varmaan hyvä aika päivittää kone muutenkin tuosta nykyisestä ei edes SSD muistia löydy.
Sitä en voi käsittää miksi nämä Windows 7 ja 8:n käyttäjät eivät aikanaan tarttuneet ilmaiseen Windows 10:n päivitykseen kun sellaista tarjottiin.
Silloin kun tuo ilmainen päivitys oli W10:seen saatavilla kyseinen käyttis oli vielä melko raakileasteella. Ei kiinnostanut pätkääkään päivittää konetta ja alkaa Microsoftin ilmaiseksi "betatestaajaksi". W11 ei taas meikäläisen nykyläppärillä edes pyörisi.
Eli ainakin täällä käyttis päivittyy silloin kun konekin. Oma aika ei riitä ylimääräiseen säätämiseen.