Dying Light -pelisarja on saavuttanut huomattavan myyntirajapyykin, kehittäjä Techland kertoo.

Puolalaisstudion mukaan zombitoimintapelisarjaa on myyty tähän mennessä jo yli 30 miljoonaa kappaletta. Kyseessä on huomattava saavutus, sillä vuonna 2015 debytoinut pelisarja on saanut vasta kaksi osaa.

Alun perin pc:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle julkaistu alkuperäinen Dying Light -peli tuotiin viime keväänä myös PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Pian uuden konsolisukupolven julkaisun jälkeen Techland kertoi pelin saavuttaneen 20 miljoonan myydyn kappaleen rajapyykin.

Myyntimenestyksen ohella Techland juhlistaa myös viime vuonna ilmestyneen Dying Light 2:n yksivuotispäivää. Samalla studio lupaa myös tukea pelille yhteensä viiden vuoden ajan. Lisäksi studio kertoo suunnittelevansa pelisarjan laajentamista myös muuhun mediaan. Toistaiseksi studio ei kuitenkaan ole paljastanut konkreettisia suunnitelmia muiden julkaisujen varalle.

Lähde: 

Lisää luettavaa