Vietnam-räiskintää tarjoillut Men of Valor löysi uuden omistajan

Onko Vietnam-räiskintä nousemassa muotiin? Yli kymmenen vuotias Men of Valor -räiskintäpeli on päätynyt nyt Nordic Gamesin omistukseen.

15.4.2015 20:41

Eurooppalainen pelijulkaisija Nordic Games jatkaa vanhojen pelinimikkeiden haalimista omistukseensa. Nyt viimeisimpänä yhtiön kouriin on päätynyt Men of Valor, joka vuonna 2004 tarjoili Vietnamiin sijoittuvaa räiskintää Xboxilla ja pc:llä.

Men of Valorin kehitti yhdysvaltalainen pelistudio 2015, jonka riveihin kuuluivat aikoinaan muun muassa monet Call of Duty -sarjan luoneen Infinity Wardin alkuperäisjäsenet. Men of Valorin aikoihin kyseinen miehitys oli kuitenkin ehtinyt jo lähteä studiosta ja näin ollen peli ei saanut millään enää samanlaista huomiota kuin esimerkiksi 2015:n aikaisempi peli Medal of Honor: Allied Assault.

Nordic Games ei ole toistaiseksi vielä kertonut, mitä se tarkalleen on aikeissa tehdä Men of Valorin oikeuksilla. Yhtiö on kuitenkin hehkuttanut tuotosta eräänlaiseksi aikansa klassikoksi.

Jo ennestään Nordic Games on tunnettu parhaiten lukuisten edesmenneen THQ-pelitalon vanhojen pelisarjojen omistajana. Hallusta siltä on löytynyt vuodesta 2013 asti oikeudet esimerkiksi niin Darksidersiin, MX vs. ATV:hen, de Blopiin ja Red Factioniin. MX vs. ATV:n osalta se julkaisikin viime vuonna tuoreehkon MX vs. ATV Supercross -pelin, kun taas Darksidersin osalta yhtiö on jo lupaillut, että Darksiders II:sta saataisiin vielä remaster-versio ainakin PlayStation 4:lle.

Lähde: Nordic Games

Lisää luettavaa