Kolme takana, yhdeksän edessä. Viikko 14 löi käyntiin jo huhtikuun, ja tietenkin omine pienine tapahtumineen. Kulmakarvoja nostivat tällä kertaa varsinkin Amy Hennig paluullaan Electronic Artsille sekä tietenkin pipariksi mennyt Game Jam -tosi-tv-projekti, joka varsin mielenkiintoisesta ideastaan huolimatta onnistuikin uppoamaan nopeammin kuin se muuan ruotsalaislaiva.

Uusi kuukausi on tarkoittanut toki myös uuden Pelaaja-lehden saapumista. Numeron 139 pitäisi nyt olla sekä kaupoissa että tilaajilla tarjoten asiaa muun muassa Diablo III:n laajennuksesta, uudesta inFamousista ja virtuaalitodellisuudesta.

Uusi kilpailu on tietenkin myös startannut Pelaajalehti.comissa.


Xbox Onesta paljastui tietoturva-aukko viisivuotiaan avulla

Xbox Onen tietoturva on kokenut tärkeän kohentumisen, kiitos viisivuotiaan yhdysvaltalaispojan. Uutissivusto 10news raportoi, että Kaliforniassa asustava Kristoffer von Hassel havaitsi viime vuoden lopulla pystyvänsä kirjautumaan Xbox Onelle sisään isänsä tunnuksilla, vaikkei hän tietänyt käytössä olleen tilin salasanaa.

Eikö M$ testannut tuota kirjautumiskenttää kuin ”hei, se toimii” -periaatteella, jos moinen reikä löytää tiensä käyttiksen julkaisuversioon? -Munkk1

Luvatta ikäistään vanhemmille kuuluvien pelien pelaaminen oli varmasti väärin, mutta uskoisin ylpeyden aiheen tulevan siitä minkälaisen palveluksen lapsi teki Microsoftille. Melkoinen suoritus kyllä, pisti hymyilyttämään 😀 -TheCpp0


Uncharted-vetäjä Amy Hennig Star Wars -kehittäjäksi Electronic Artsille

Sonyn luottostudio Naughty Dogin hiljattain jättänyt pelinkehittäjä Amy Hennig on siirtynyt Electronic Artsille. Uncharted-sarjan entinen luova johtaja työskentelee jatkossa Dead Spacen luoneen Visceral Gamesin riveissä, jossa hän myös kantaa luovan johtajan titteliä.

Hennig kirjoittaa ehkä parasta dialogia mitä peleissä tällähetkellä on (Druckmann about samaa tasoa), eikä tarinoissakaan ole mitään vikaa, joten Viscerellan pelit ei voi muuta kuin parantua. Hieman huolettaa Unchartedin tilanne tällähetkellä, mutta onnea vaan Hennigille uudesta pestistä. -Narastel


Amnesia-pelottelijoiden uutuuspeli Soma ei olekaan avaruuskauhua

Ruotsalaisen Frictional Gamesin Soma-kauhupelistä on tuotu julkisuuteen uusi traileri. Tuore video on kenties lyhyehkö ja vähäeleinen, mutta se paljastaa kuitenkin viimein, että scifillä kyllästetty seikkailu sijoittuu itse asiassa meren alle helposti esimerkiksi oletettavan avaruuden sijaan.

Hyvä valinta! Syvissä vesissä ilman valoa ja kaikenlaiset lonkeropaskiaiset ympärillä. Vähemmästäki ahistaa. Mielisairaalat yms nähty jo aikoja sitten joten mielenkiinnolla odottelen. -Ellipsis


Minne katosi verkkopelien vapaus? Final Fantasy XIV -tuottajalla suora vastaus

Useimmat pelaajat haluavat kädestäpidellyn pelikokemuksen, uskoo Final Fantasy XIV: A Realm Reborn -tuottaja Naoki Yoshida. Pelaaja-lehden haastattelussa massiiviverkkoroolipelin uudistaja kertoo, että liiallinen vapaus pelien mekaniikassa saattaa jopa vieroksuttaa ihmisiä.

Muutaman kerran tosiaan ollut tuollainen fiilis että peli tuntuu jopa liian avoimelta, mutta kaikki minecraftia lukuunottamatta kuitenkin sisältää jonkunlaisen opassysteemin mihin mennä, jolloin sitä seuraamalla yleensä saa tutustuttua maailmaan pala kerrallaan. Tästä syystä olen itseasiassa hieman vältellyt ihan ensimmäistä Zeldaa, koska ainoa asia minkä tiedän varmaksi on miekan saaminen mieheltä. -Marioysikax

Yksi mainio esimerkki sopivan vapaasta maailmasta on mielestäni Souls-pelit. Niistä jokainen tarjoaa useita etenemissuuntia yleensä melkein koko pelin ajan, vaikka onkin osa vähän hankalampaa ja sillä tavalla sekin ohjaa pelaajaa tiettyyn suuntaan. Itse on silti tullut jauhettua joka Souls jostain kohtaa väärässä järjestyksessä ja sitten on ollut joku alue joka on ollut todella helppo sen hetkiselle hahmolle. -zappah


Näin komealta Mario Kart 8 näyttää – Nyt monipuolisempi kuin koskaan?

Toukokuun lopulla ilmestyvästä Mario Kart 8:sta julkaistiin traileri ja tukku yksityiskohtia.

Kuten tunnettua, Wii U:lle saapuvassa karting-kaahailussa haastetaan tällä kertaa ajotaitojen lisäksi painovoima, sillä putkimiehen ja tämän kumppaneiden ajokit ovat ensimmäistä kertaa antigravitaatiokilpureita.

MK8, Smash 4, Bayonetta 2 ja X, eiköhän tässä tänävuonna saa laitteen vihdoin kaupasta kiikuttaa kotio. Aivan mahtavaltahan tämä näyttää ja varmasti tarjoaa lukuisia unohtumattomia pelikokemuksia kaveriporukalla. -Hifisti

Uusi standardi Nintendon omien pelien ulkoasulle Wii U:lla. Mielettömän komea peli ja day 1. -Muksu


Verkkokauppajätti Amazonilta pelaamista tukeva Fire TV -mediatoistin

Verkkokaupoistaan ja Kindle-tableteistaan tunnettu Amazon on tuonut julki Amazon Fire TV -mediatoistimen. Pitkään huhuttu laite on suunniteltu erityisesti suoratoistopalveluiden, kuten Netflixin, seuraamiseen, mutta löytyypä sisuksista myös tuki pelisovelluksillekin.

Mä en ihmettelisi, vaikka nämä tällaiset pystyisivät kiilaamaan pelimarkkinoille ja herättäisivät sen alkuperäisen Wii-yleisön huomion. -Megaman

Dinopeli näytti ainakin ihan mukiin menevältä. -Mr.Monttu


Square Enixillä havaittiin roolipelaajien haluavan roolipelejä

Square Enix panostaa jatkossa japanilaisroolipeleihin sekä ydinyleisöönsä. Asiasta kertoi yhtiön johtaja Yosuke Matsuda, jonka mukaan globaalit massahitit saattavat helposti menettää fokuksensa.

Päätös on seurausta Square Enixin omiin viimeaikaisiin kokemuksiin ja myyntituloksiin. Massayleisölle kaavaillut globaalit pelit eivät ole yltäneet myyntitavoitteisiinsa, kun vuorostaan 3DS:lle tehty ja vahvasti japanilaisroolipelaajille suunnattu Bravely Default menestyi kansainvälisellä tasolla.

Bravely Default on kyllä hyvä peli. Tulee vanhat Final Fantasyt mieleen. Graffat ei oo kauneinta mahollista, mikä saattaa olla jopa yksi niistä asioista mikä pelissä viehättää. Kunnon old school ropea, sanon minä. -TonZag

Aikas hauska tosiaan että SE ei meinannut Bravely Defaulttia edes länteen tuoda, vaan Nintendon piti hoitaa homma (siellä ilmeisesti vielä tajutaan mikä tekee pelistä hyvän). -Bloop


Pelinkehityksestä kertova tosi-tv floppasi jo tuotannossa

Pelinkehitykseen pureutuva Game_Jam -tosi-tv -ohjelman tuotanto keskeytettiin jo kuvausvaiheessa, mukana olleet indiekehittäjät kertovat.

Youtubessa julkaistavaksi kaavaillussa ohjelmassa oli tuotantoryhmän mukaan määrä esitellä katsojille pelinkehityksen teknistä ja taiteellista prosessia nelipäiväisen pelijamin aikana. Mukaan suostuneille indiekehittäjille Game_Jamia oli markkinoitu indiepelaamisen ”Top Chefinä”. Tapahtumat Game_Jamin kulisseissa saivat kuitenkin joukon osallistujista kieltäytymään ohjelmaan osallistumisesta.

En kyllä voi käsittää mikä siinä on, että jenkeissä televisio bullshitin tuottajat uskovat, että jokaisessa reality aihepiirisessä sarjassa on pakko olla draamaa, kinastelua, ankea ilmapiiri. -zamanlee

Paremmin päin meni. Mitään tositv-syöpää en halua sekoitettavan mihinkään mistä välitän. Tekisivät vain enemmän oikeita dokumentteja, haastatteluita y.m. pelinkehityksestä/pelinkehittäjistä. -Suora


Lukijat ovat puhuneet: Mistä ja miten pelit ostetaan?

Pelaajalehti.comin viikon kyselyt jatkuvat. Viime viikolla selvitimme, mistä ja miten lukijat pelinsä yleensä ostavat.

Me kysyimme, te vastasitte:

Ostan kotimaisista verkkokaupoista, koska fyysisistä liikkeistä ei tunnu pahemmin 3DS-pelejä löytyvän, ja jos löytyykin, niin ne ovat karmeita lisenssipelejä pölyisessä nurkassa. Sama homma oli PSP-pelien kanssa silloin aikanaan. Mikseivät pelikaupat ota pienin piirin japanilaisia roolipelejä hyllyilleen…? -JNyknn

Itselläni taitaa nykyään suurin osa PC peleistä olla steamiin ja niistäkin 90% ostettu ulkomaisilta verkkokaupoilta. Ne muutamat konsolopelit jotka oikeasti kiinnostaa tulee joko PS+:lla suoraan verkosta tai sit kotimaan kaupasta fyysisenä kappaleena. -Manager


Viikon aikana julkaisupäivän saaneita teoksia

Lisää luettavaa