Ensimmäinen täyspitkä viikko lähestyy päätöstään vuoden 2015 osalta ja näin ollen uusi vuosi alkaa siis viimein seistä jo omilla jaloillaan. Hyvää alkuvauhtia tuoreelle 12 kuukauden ajanjaksolle on antanut jo esimerkiksi Las Vegasin CES-teknologiatapahtuma, josta tänä vuonna kuultiin muun muassa virtuaalitodellisuus- ja peliohjainuutisia. Suoraan varsinaisiin peleihin liittyvää kerrottavaa on ollut myös esimerkiksi Beamdog-studiolla, joka valmistautuu paljastamaan pian uuden Baldur’s Gate -seikkailun.


Ubisoft haluaa vastavalmistuneet taas töihin, myös Suomessa paikkoja tarjolla

Pelijätti Ubisoft on käynnistänyt haun vastavalmistuneille ja valmistumassa oleville suunnattuun Graduate Program 2015 -ohjelmaan.

Toista vuottaan pyörivän ohjelman tavoitteena on etsiä Ubisoftin kansainvälisiin studioihin työntekijöitä suoraan koulun penkiltä. Ohjelmassa etsitään sekä projektinvetäjiä että ohjelmoijia, joilla on korkeintaan vuoden työkokemus alan tehtävistä.

Lue koko uutinen

Viimeaikaisten Ubi-pelien perusteella, jos osaat tehdä torneja, paikka on sinun. -Hyndeman

Kuulosti omaan tilanteeseeni hienolta mahdollisuudelta ja olin jo tutkimassa hakuprosessia, kunnes huomasin että vaatimuksena on sitoutua työskentelmään ohjelman toinen vuosi ulkomailla, mikä ei perheelliselle kovin hyvin sovi. 🙁 -Kingsta


Uusi Baldur’s Gate -seikkailu odottaa keväistä paljastustaan

Alkuperäisestä Baldur’s Gatesta, sen jatko-osasta sekä Icewind Dalesta päivitetyt Enhanced Edition -versiot työstänyt Beamdog valmistautuu paljastamaan seuraavan projektinsa loppukeväästä. Yhtiön uuden blogikirjoituksen perusteella Adventure Y -työnimellä kulkeva tuotos voi olla mielenkiintoinen tapaus tietokoneroolipelien ystäville, sillä sen pitäisi olla vanhalla kunnolla Infinity Engine -pelimoottorilla työstetty ensimmäisen ja toisen Baldur’s Gaten väliin sijoittuva seikkailu.

Lue koko uutinen

Baldurs Gate kunnon sääntösysteemillä ja vanhalla, isometrisellä kuvakulmalla kyllä maistuisi. Toivon mukaan eivät ala keventämään suuremman yleisön toivossa. Näitä ”virtaviivaistettuja” on julkaistu viime vuosina jo ihan tarpeeksi, antakaa muillekin mahdollisuus. -Malone


Tekken 7 yrittää helpottaa pelaajien elämää uudella kamerajärjestelmällä

Bandai Namcon tuore taistelupeli Tekken 7 saattaa saapuessaan tuoda mukanaan pienen mutta varsin tervetulleen ominaisuuden. Pelisarjan tuottaja Katsuhiro Harada on paljastanut Twitterissä testaavansa tiiminsä kanssa parhaillaan uutta moninpelikameraa, joka antaa sekä ykkös- että kakkospelaajalle mahdollisuuden aloittaa moninpelitaistelun pelikentän vasemmasta reunasta.

Lue koko uutinen

Ite takonut niin paljon mätkintä pelejä, että ei vaikuta. No ehkä Fight nighteissa. Siinä se oikealla pelaaminen tuntuu olevan välillä hankalaa. -Toreador

Hieno systeemi. Netissä minä ainakin pelaan tätä pelkästään. Niin hieno juttu. Tosin tarvisi kyllä oppia pelaamaan yhtä hyvin kummaltakin puolelta. Se on yksi heitto ja taas ollaan toisella puolella. -Jester


Onko myllysi valmis The Witcher 3:een? Uutuusroolipelin pc-vaatimukset vahvistettu

CD Projekt REDin uutuusroolipeli The Witcher 3: Wild Huntin pc-vaatimukset ovat selvillä. Vaikka peli myöhästyikin siis vasta hiljattain toukokuun 19. päivälle, voivat pelaajat koettaa jo nyt paremmin varautua siihen, mitä uuden sukupolven roolipelillä onkaan tarjota.

Lue koko uutinen

Itelläni menee niukin naukin läpi. Suurin ongelma, että kone varmaan tulee kuumenemaan niin maan p*rkeleesti. Täytyis varmaan myydä vanha ja kasata uusi kone. -the big bang

Huh helpotusta. Pelkäsin jo, että vaatimukset olisivat aivan toiselta planeetalta, mutta ihan kohtuutasolla pysytty sentään. Omilla GTX 760 OC:llä ja i5 3570K:llahan voi jopa nauttia hyvällä tuurilla high-asetuksista. Saattaa olla optimoinnistakin kiinni kun on kerrankin osaava pc-kehittäjä asialla. -CM761


Razer tavoittelee virtuaalitodellisuusstandardia kaikille avoimella OSVR-projektillaan

Pelilaitteistojen valmistajana tunnettu Razer on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan OSVR-virtuaalitodellisuusteknologian.

OSVR:stä, Open Source Virtual Realitystä, suunnitellaan edullista virtuaalitodellisuusratkaisua, joka tarjoaa standardoidun tavan hyödyntää satoja virtuaalitodellisuuslaitteistoja. OSVR-ohjelmistoa jaellaan ilmaiseksi Apache 2.0 -lisenssillä, joka tukee kehittämistä useille eri käyttöjärjestelmille.

Lue koko uutinen

Tämä vaikuttaa heti paljon kiinnostavammalta kuin Oculus Rift, kiitos juurikin tuon avoimuuden ja useamman käyttäjärjestelmän (eli lähes varmasti myös Linux!) tuki. -JNyknn


Vuoden lähestyttävimmät pelit valittiin: Bayonetta vammaispelaajien etujärjestön suosiossa

Vammaispelaajien etuja ajava The AbleGamers Charity -järjestö on jälleen palkinnut menneen vuoden helpoiten lähestyttävimmät pelit. Pääpotin veivät tällä kertaa peräti kolme nimikettä, joista Bayonetta 2 edusti valtavirtaan kuuluvien pelien kategoriaa ja This War of Mine sekä Always Sometimes Monsters vuorostaan indiekategoriaa.

Lue koko uutinen

Eipä tullut Bayonetta ensimmäisenä mieleen tällaisissa asioissa, kunnes muistin nuo touch-screen kontrollit ja muut vastaavat. -Luffymcankka

Mielenkiintoinen valinta kyllä, mutta hyvin perusteltu, joka sai pohtimaan ekaa kertaa asiaa enemmän. Kaikissa peleissä pitäisi olla mahdollisuudet muokata tai valita kontrollit vapaasti, sillä jokaisella meistä ei välttämättä ole mahdollisuuta pelata ”normaalisti”. Esimerkiksi Legend of Grimrockliin lisättiin ruudulle liikkumispainikkeet halvaantuneen pelaajan toiveesta. -Teräskäsine


Hulluutta vai nerokkuutta? Mad Catzilta luuranko-ohjain pc- ja mobiilipelaamiseen

Monenlaisiin peliaiheisiin erikoislaitteisiin erikoistunut Mad Catz on paljastanut uuden mahdollisesti joko nerokkaan tai sitten täysin pähkähullun Bluetooth-peliohjaimen. Hirvitys kantaa eläimellisesti nimeä L.Y.N.X. 9 ja se on suunniteltu käytettäväksi sekä pc:n että Android-laitteiden kanssa.

Lue koko uutinen

Onhan tämä aika nerokasta. Ehkä liiankin nerokasta omaksi hyväkseen. Peruskuluttaja tuskin jaksaa ruveta näkemään vaivaa, jos tahtonee käyttää ohjainta useimpien laitteiden kanssa ja paljon, minkä takia saattaa jäädä kohdeyleisöltä ostamatta.

Päivitys: Luin hinnan ja tämä ei ilmeisesti ole suunnattu peruskuluttajalle alkujaankaan. -peelopuu

Olenko ainoa jonka mieleen tuli heti ensimmäiseksi ”miten hemmetissä tuota puhdistaisi”. Kaikki pikku kolot keräävät niin hemmetisti likaa ja paskaa. Hinnan ehkä ymmärtää ainakin heti julkaisussa, kun kyseessä on todella marginaalituote. -Hugejorma


PlayStation Now -pelipalvelu saa Netflix-tyyppisen tilausmallin

Pohjois-Amerikassa viime vuonna debytoinut PlayStation Now -suoratoistopalvelu on saamassa oman tilausmallinsa 13. tammikuuta. Siinä missä PlayStation Now’sta on siis aiemmin voinut vain vuokrata yksittäisiä pelejä, voi koko palvelun pelitarjontaa pelata pian rajoittamattomasti, kunhan kuukausimaksu on vain maksettu.

Lue koko uutinen

Noniin. Tässä uudessa tilausmallissa on jo jotain järkeäkin. Lähtee vähintäänkin kokeiluun, kunhan joskus tulee suomeen asti. -Wili

Tilaushinta on kyllä äärimmäisen huokea etenkin nähden aikaisempaan hinnoittelumalliin. En todellakaan ymmärrä yleistä valitusta PS Nown hinnan korkeudesta vaikka $20 kääntyisikin 20€:oon. Ei sitä kukaan pakota ostamaan pidemmäksi aikaa, ja kuukaudessa ehtii varmasti pelaamaan varmasti rahan edestä, kolmesta kuukaudesta ja $45 puhumattakaan. -ELTP


Microsoft vapautti lisää Xbox Onen tehoja kehittäjien käyttöön

Microsoft on vapauttanut lisää laskentatehoa kehittäjien käyttöön Xbox Onen uusilla kehitystyökaluilla.

Vuodenvaihteen aikoihin verkkoon vuodettu Xbox One -kehitysohjelmisto on paljastanut kehittäjien saaneen käyttöönsä yhden ylimääräisen ytimen. Aikaisemmin kaksi konsolin kahdeksasta prosessoriytimestä varattiin käyttöjärjestelmän pyörittämiseen pelien taustalla. Konsolin uusimmassa kehitysversiossa kehittäjät voivat kuitenkin hyödyntää 50-80 prosenttia seitsemännen ytimen tehoista.

Lue koko uutinen

Kaikki tehot vain irti mitä irti saa. Kehittäjät saa itse sitten päättää hypitäänkö pelin edessä vai keskitytäänkö sittenkin pelaamaan niitä pelejä. Ja easy now there, boys & girls: kyllä varmasti on ihan hyviä heilumispelejäkin mutta itse arvostan ihan padilla pelaamista. -zappah

Jää kyllä kalvava ikävä kaikkia Kinect-toimintoja ja äänikomentoja ynnä muita pelaamista haittaavia pelletoimintoja kohtaan. -Hönö


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa