Jokakesäinen pelitapahtuma E3 nappasi jälleen pelimaailman huomion viikolla 23. Luvassa olikin paljolti julkistuksia, vaikka Sony sekä Microsoft eivät uusia konsoleitaan esiteelleetkään. Tulevaisuuden peligrafiikasta annettiin sentään parikin maistiaista ja olipahan Wii U myös hyvin esillä.

Myös Pelaaja lähetti oman iskujoukkonsa Kaliforniaan messuja seuraamaan. Paikan päällä kuvattiinkin muun muassa useita PelaajaHD-videoita, joihin pääsee käsiksi klikkaamalla tästä.

Kiitoksia myös kaikille, jotka seurasivat messujen lehdistötilaisuuksia kanssamme suorana!

Näitä pelejä ei nähty E3-messuilla

E3-messuilla näytetään paljon uusia pelejä. Eurogamer listaa verkkosivuillaan, mitkä pelit pysyttelivät E3-messuilla puolestaan varjojen mailla.

– Shenmue 3 olisi yksinään tehnyt messuista yhdet parhaista, muta enpä edes jaksanut odotella sitä, kuten en myöskään Mirror’s Edgen jatkoa tai GTA V:ttä. Valitettavaa on se, että melkeimpä voisin tässä mainitut pelit vaihtaa niihin, joita messuilla näytettiin. Mutta eipä voi mitään, tulevat jos ovat tullakseen.Airus

– Osasin arvata ettei GTA V:stä mitään kuulla. Ja tuo Agent vaikuttaa niin etäiseltä ja hieman siltä että onkohan tulossa ollenkaan?K-7.

”Tekniset ongelmat” vaivaavat Sonyn ikuisuusprojektia

Sonyn hartaasti odotettu The Last Guardian jätti jälleen kerran E3-messut väliin. Tämän tästä mysteeriverhon takana piileskevästä pelistä onkin viiden vuoden aikana kuultu ja nähty niin vähän, että pelin nykytila on askarruttanut jälleen monia.

 Itse todellakin toivon, että tämä joskus tulisi. Team Icolta on tullut loistavia pelejä ja tämä vaikuttaisi henkilö kohtaisesti parhaalta peliltä, jonka saisivat aikaan.Valkoinenleijona

– No limbo voidaan teoriassa laskea tekniseksi ongelmaksi. Et ole elossa, mutta et teknisesti ole myöskään kuollut.YritaEdes

Läjäpäin yleisluontoisia yksityiskohtia Nintendon uutuuskonsolista

Nintendo on ryhtynyt viimein varsina avoimeksi uuden alustansa suhteen. Tämän johdosta uudesta laitteesta on nyt tiedossa paljolti pieniä ja suuria yksityiskohtia.

– Ohjaimen akkukesto on ihan ymmärrettävä, kun ottaa huomioon näytön koon ja kaiken muun härpäkkeen siinä. Ohjaimen voi melko varmasti ladata konsolista, joten kunhan johto on tarpeeksi pitkä, niin ongelmia ei pitäisi olla. Muksu

– Padin kosketusnäyttö ei tue multi touchia, akku kestää vain 3 – 5 tuntia ja Nintendo valvoo isoveljen tavoin minkälaisia viestejä tulet lähettämään toisille. Ei hyvä. Minä oikeasti halusin pitää tästä laitteesta, mutta mitä enemmän siitä saadaan tietoa, sitä enemmän innostus vain laantuu.Leise

Tältäkö näyttävät tulevaisuuden Final Fantasyt seuraavan sukupolven alustoilla?

Square Enix toi E3-messuilla näytteille Agni’s Philosopy -nimisen teknologiademon, jonka on tarkoitus esitellä yhtiön uuden pelimoottorin kyvykkyyttä. Noin kolmen minuutin pituisen tykityksen vakuutettiin pyörineen reaaliajassa.

Myös Epic Gamesin uutta Unreal Engine 4 -pelimoottoria esiteltiin kuluneen viikon aikana julkisesti.

– Usein sitä tulee toivoneeksi, että näistä teknologiademoista lopulta kehkeytyisi kunnollinen pelikin.Relceroi

– Täytyypä sanoa, että mikäli tulevan konsolipolven pelit tulevat näyttämään tältä, niin harppaus on jälleen suurempi kuin tämä vanhus osasi odottaa. Lopussa silmien eteen auennut maisema oli melkoisen… komea.8-bitDude

Wii U:n oma Mario-peli esiteltiin

Wii U:n ensimmäinen oma Mario-peli tunnetaan jatkossa New Super Mario Bros. U:na. Kuten nimi jo vihjaa, on peli jälleen yksi sivulta kuvattu Mario-tasoloikka.

– Konsolin hintaa odotellessa.. 😉 Hyllyyn tulee aivan varmasti, mukaanlukien tämä surkeasti nimetty Mario 😀Juzzi

– Huh onpa typerä nimi… Mutta Mario pelit on lähes aina täyttä kultaa joten tuon voinee antaa anteeksi.Seke

Far Cry 3 -pelin E3-video tarjoaa happoista menoa ja alastomuutta

Far Cry 3 -pelistä esiteltiin todella happoista pelikuvaa Ubisoftin tilaisuudessa E3-messuilla. Alastomalla naisella alkavasta videopätkästä voikin odotella melkoista kohua Amerikassa. Ainakin messuvieraat se jätti sanattomaksi.

– Borderlandsin ohella vuoden odotetuimpia räiskintäpelejä, ja viidakkoja ei ole yhtään liikaa nykyräiskinnöissä. Pikemminkin päinvastoin.ZaleraFF

– En ole koskaan ennen ollut kiinnostuneena Far Cry:sta mutta tämä näyttää hyvältä!Playboy

Heavy Rain -kehittäjien uusi peli julkistettiin

Quantic Dreamin uusin peli paljastettiin odotetusti Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa. Peli kantaa nimeä Beyond: Two Souls ja se ottaa jälleen askeleen paranormaalimman meiningin suuntaan Heavy Rainista tutun realistisemman lähestymistavan sijaan.

– Todellakin mystinen, en ihan odottanut tälläistä peliä Quantic Dreamilta. Heavy Rain oli loistava joten eiköhän tämäkin tule olemaan loistava.Raineruf

– Olipas mystisen ja salaperäisen oloinen peli. Upean näköistä animointia, kuten voi odottaa Heavy Rainin tekijöiltä. Herätti kyllä mielenkiinnon.GameAddict

Ubisoft yllätti messuyleisön mystisellä Watch Dogs -pelillään

Ubisoft pudotti yllätyspommin E3-lehdistötilaisuudessaan julkistamalla mysteeripelin nimeltä Watch Dogs. Ubisoft Montrealin kehittämästä teoksesta tiedetään toistaiseksi varsin vähän, mutta sen perusideat antavat kuitenkin varsin lupaavan kuvan teoksesta.

Peli vakuutti monet muun muassa ulkoasullaan. Tästä huolimatta pelin on kerrottu saapuvan vielä nykykonsoleille.

– Ja *BAM*! Ykköseksi meni odotetuimmissa peleissä. Ubisoft veti kyllä kovan shown.Tunna

– Mahtavaaa kun tuli ihan puuntakaa. Mielenkiintoinen idea joka antaa paljon mahdollisuuksia. Muutenkin Ubisoft tilaisuus oli paras viime yönnä.pudis

Need for Speedin uusin osa loikkaa avoimeen maailmaan

Need for Speed -sarjan seuraava osa julkistettiin. Electronic Artsin E3-lehdistötilaisuudessa esitelty Need for Speed: Most Wanted vie pelisarjan avoimeen maailmaan Burnout-sarjasta tutun Criterionin vetämänä.

– Parempi että päättivät uusia juuri Most Wantedin. Carbon oli vissiin viimeinen peli ennen sarjan tason laskua. Pro Street ja Undercover olivat jo sellaista tuubaa, ettei ole tosikaan. Tiedä sitten kuinka tarinavetoinen on. Toivon mukaan ”blacklist” -mekaniikka tekee paluun, itseäni ei ainakaan hirveästi kiinnosta kilpailla kavereita vastaan siitä kuka on ”Most Wanted”.Vallux

– Onneksi ovat laittaneet noita checpointteja niin näkee edes suunnilleen mihin mennä niin ei tarvi tihrustaa radaria tai pausettaa mapin takia niinkuin paradisessa.Kaze88

Uusi Dead Space julkistettiin virallisissa merkeissä

Electronic Arts on julkistanut Dead Space 3:n virallisesti. Uudessa osassa pelaaja heitetään jälleen Isaac Clarken haarniskaan, mutta tällä kertaa mukaan kauhisteluun voi loikata myös yksi kaverikin.

– EA onnistui jo pilaamaan dragon age 2:n kun siitä piti tehdä enemmän action painotteinen peli ja nyt sitten muutetaan dead space 🙁frozen

– Dead Space: Lost Planet. Onko peli enää edes kauhupeli, vai meneekö se puhtaaksi räiskinnäksi?Temposaur

Uusi Splinter Cell julkistettiin virallisesti

Ubisoft on julkistanut Splinter Cell: Blacklist -pelin osana Microsoftin E3-lehdistötilaisuutta. Ubisoft Toronton kehittämää peliä esiteltiin lavalla pelattavan demon muodossa.

– Vaikuttaa hyvältä, kunhan unohtaa kolme ensimmäistä peliä. Oli ehkä liikaa toivottu, että Ubisoft palaisi vanhaan tyyliin, jossa kannustetaan siisteyteen ja huomaamattomuuteen. Hyvä toimintapeli on kuitenkin tulossa.Munkk1

– Aika paskaltahan tuo vaikutti. Vielä Convictioniakin räiskintäpainotteisempi ja suoraviivaisempi, eikä Samppaa enää ääninäyttele Michael Ironside, joka teki koko hahmosta hyvän, tai siis jota ilman koko hahmo ei ole mitään. Suoraan sanottuna vituttaa!Malarkey

Vihjaillaanko tässä uudesta Alan Wakesta?

Remedyn luovana johtajana ja käsikirjoittana ansioitunut Sami Järvi on lähestynyt pelaavaa yleisöä varsin mielenkiintoisella Twitter-viestillä.

– Tätä uutista on odotettu! Itse en jaksaisi odottaa uutta Alan Wakea enään yhtään, ja tuo ” This House of Dreams ” oli kyllä mahtavaa luettavaa.R.Gamer

– Tämähän saa jopa odottamaan Microsoftin pressiä. Olkoon kyseessä sitten täysiverinen jatko-osa Alan Wakelle, tai vaikkapa ”vain” joku XBLA-peli, niin sen paljastaminen nostaisi MS:n E3-pressin tasoa huikeasti.Mikanes

Nintendon E3-ennakkonäytöksessä piisasi Wii U -julkistuksia

Nintendo esitteli luvatusti uutuskonsoli Wii U:ta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähetetyssä Nintendo Direct -presentaatiossaan. Osana näytöstään Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata kertasi useita Wii U:n jo tiedettyjä ominaisuuksia, mutta jakoi myös paljolti uutta tietoa laitteesta.

– Viimein kunnon pelaajaverkosto. Ja viimeinkin oikein tehty peliohjain, vaikka tulen kyllä tuon padin kanssa paljon mieluummin pelaamaan. Kai se on Wii U ostettava, padin kanssahan laite muistuttaa DS:ää kotikonsolimuodossa, ja jos pelivalkoima on läheskään yhtä rautainen ei siihen voi pettyä.erakko

– Esitys vaikutti osittain todella uniikilta ja samalla käytännölliseltä. Pidin erityisesti konsolin alkuvalikosta, koska siinä ollaan koko ajan samassa tilassa ja se näyttää varmaan tarvittaessa paljon tietoa kerralla.Stealth

Lisää luettavaa