Viikko 25 oli selvästi E3:a seurannut sulatteluviikko. Tanner ei tömissyt suurista julkistuksista, vaan kesäkuun suurpelimessujen annissa riitti vielä paljoltikin pureskeltavaa. Siinäkin määrin itse asiassa, että uusin Pelaajacastin jakso oli käytännössä lueteltavissa vielä E3-castiksi.

Nyt vain pitää muistaa välillä vähän rentoutuakin. Osuvasti Steamissa starttasikin juuri kesäale.


Ohjelmoija: ”Seksuaalivähemmistöt tulivat The Sims -peliin mukaan vahingossa”

The Sims -pelin samaa sukupuolta olevien pelihahmojen suhteet tulivat mukaan vahingon kautta, pelin ohjelmointitiimiin kuuluva Patrick J. Barrett III on kertonut The New Yorker -lehdelle.

Barrett kertoo haastattelussa, kuinka hän tuli mukaan The Sims -tiimiin 90-luvun lopulla. Hän sai eteensä vanhan suunnittelunivaskan, jossa oli mukana samaa sukupuolta olevien hahmojen suhteita – uudessa suunnitelmassa näitä ei olisi ollut. Ohjelmointitiimi ujutti vanhan suunnitelman mukaisesti seksuaalivähemmistöt mukaan peliin.

Lue koko uutinen

Pelimaailman nykypäivän punainen vaate. Jos puuttuu niin ei hyvä heilu. -Matullica

Tällainen sopii kyllä Sims-tyyliin paremmin kuin hyvin. -ELTP


Ubisoft vastaa Watch Dogsin grafiikkakohuun

Ubisoft on vastannut äskettäin julkaistun Watch Dogs -grafiikkamodin herättämiin väitteisiin, jonka mukaan pelin pc-version ulkoasua rampautettiin tietoisesti.

Watch Dogsin kehitysasteilla olevan modin kerrotaan palauttavan vuoden 2012 E3-tapahtumassa esiteltyjen näyttävien trailerien mukaisen ulkoasun pelin pc-versioon. Modin kehittäjän mukaan näyttävämmät grafiikkaefektit olivat mukana jo Watch Dogsin julkaisuversiossa, joten ulkoasun parantamiseen vaadittiin vain asetusten säätämistä.

Lue koko uutinen

Modi nimenomaan poistaa aivan naurettavaa stutterointia ja tekee pelistä pelattavan. Julkaisuversio oli aivan hirveää kuraa todella kovallakin raudalla (fps dropit, stutter, gpu muistin vienti, heikko visuaalinen anti yms.). Oikeen suututtaa kun selittelevät, että olivat optimoineet pelin… Bullshit!!! -Hugejorma

Saa nähä sitten, että korjaako tuo tuleva PC päivitys ihan oikeasti niitä suorituskykyongelmia vai ilmeneekö sen myötä lisää ongelmia! Tais jäädä vikaks Ubin peliks minkä PC:lle ostan. -PS3Player


Kesä saapui Steamiin – ja niin myös alennuksetkin

Vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut Steamin kesäale on startannut.

Aina kesäkuun loppuun asti käynnissä oleva kampanja tarjoaa alennuksia jälleen muun muassa sekä vuorokauden että kahdeksan tunnin välein päivittyvissä kategorioissa. Ensimmäisenä päivänä tarjouksessa nähtiin jo esimerkiksi The Witcher 2 (3,99€), Don’t Starve (3,74€), XCOM: Enemy Unknown (4,99€) ja Far Cry 3 (4,99€).

Lue koko uutinen

Ohessa myös korttien keräämiskilpailu… kaikenlaista ne Valvella keksivätkin. 😀 -kotihyttynen

Kesäalet tuli. Harmiksi olen jo hommannut kaikki pelit, jotka kiinnostavat. Katsotaan, jos löytyy jotain uusia tuttavuuksia. -the big bang


Metal Gear Solid V:ssä piisaa tekemistä ja… hevosenkakkaa? Katso pelikuvavideo

Hurja satsi uudenkarheaa pelikuvaa on saapunut nettiin Metal Gear Solid V: The Phantom Painista. Konamin toimesta nähtäville on tällä kertaa tuotu peräti noin puolen tunnin videopätkä, joka käy laajasti läpi useitakin erilaisia Metal Gear Solid V:n kikkoja, joita ei vielä Ground Zeroesissa nähty.

Lue koko uutinen

Eipä ole aikoihin tullut nähtyä näin vakuuttavaa gameplay-pätkää. -Substance

Pahvilaatikkoa enemmän minua häiritsee toi Fulton Recovery-systeemi mikä on ihan turha. Ite aloin pelaa Peace Walkeria ja vähän koomista kun listit kaverin ja sekunnissa äijä lähtee ilmoihin ja toinen kaveri on kulman takana kolmen metrin päässä eikä muka huomaa mitään. Muutenkin vihollisten piilottaminen on hauskaa ja niin että joutuu vähän siirtelemään niitä ettei tule huomatuksi. Nyt voi vaan napin painalluksena lähettää kaverit pois tieltä mikä on vähän tylsää… -filmplay


GTA Onlinen ryöstöjen kehitystyö viivästyi, Rockstar pahoittelee

Rockstar Games pahoittelee Grand Theft Auto Online -faneille pitkään luvattujen ryöstötehtävien viivästymistä.

Grand Theft Auto V:n yhteydessä ilmestyneen GTA Online -verkkopelin kerrottiin jo ennen pelin julkaisua saavan yhteistyössä toteutettavia ryöstöjä. Rockstar lupailikin alun perin julkaisevansa ryöstötehtävät kevään aikana ilmestyvässä päivityksessä, mutta toistaiseksi yksi verkkopelin odotetuimmista ominaisuuksista loistaa edelleen poissaolollaan.

Lue koko uutinen

Jaksoin julkaisusta noin 4 kuukautta heistejä odotella, sitten lähti peli myyntiin. -mussolman

Sitten niitä on korkeintaan kymmenen ja niistä ei tienaa hetkessä miljoonia niin taas kaikki valittaa kuin paska koko peli on ja mankuu uutta sisältöä. Kaikilla on jo niin korkeat odotukset noiden ryöstöjen suhteen, että varmasti tulee pettymyksiä ja itkua. -partajeesus


Palkittu ohjaaja jäädytti uuden elokuvansa pelin takia

Sekä elokuva- että hiljattain myös pelialalla menestystä niittänyt ruotsalaisohjaaja Josef Fares on aikeissa jatkaa pelien tekemistä. Mies teki viime viikolla visiitin E3-pelimessuille, joiden yhteydessä hän paljasti teknologiasivusto VentureBeatille peruneensa uuden kokopitkän elokuvansa kuvaukset voidakseen keskittyä paremmin erityisesti uuteen peliprojektiinsa.

Lue koko uutinen

Hauska yllätys näyttelijöille. 😛 -kurrinen123

Oikein! -jani


Vieläkö Peggle-addiktio on kokematta? Nappaa pelihelmi nyt ilmaiseksi!

Electronic Artsin alkuvuodesta lanseeraama Talo tarjoaa -ohjelma on jatkunut jälleen pelipalvelu Originissa. Tästä viikosta aina elokuun 5. päivään saakka PopCapin alkuperäinen Peggle-pulmapeli on nyt ladattavissa ilmaiseksi sekä Windows- että OS X -koneille.

Lue koko uutinen

Emäntä on kauhea Peggle 2-hirmu Xbox Onella ja kun mainitsin että tän saa ilmaseksi niin asensi heti Originin läppärilleen jotta pääsis tätäkin pelaamaan 😀 -Core

Varoituksen sana: pelin resoluutio on oletuksena 800×600 eli suoraan ysäriltä, eikä sitä käytännössä voi nostaa. -Super Meat Boy


Vihaiset linnut vaihtavat valomiekat Transformers-universumiin

Kotimainen viihdeyhtiö Rovio on ryhtynyt uuteen yhteistyöhön lelu- ja lautapelivalmistaja Hasbron kanssa. Tuoreen sopimuksen myötä Rovion Angry Birds -brändi ottaa jälleen yhden uuden ulkomuodon, sillä vihaiset linnut sulautetaan seuraavaksi yhteen Transformers-universumin kanssa.

Lue koko uutinen

Ihan hupaisaa vähän tuoda eri teemoja AB-peleihin, ja kikkailla näiden teemojen mukana tulevien pelimekaanisten uudistusten kanssa. Näitä valituksia Transformersin pilaamisesta en taas voi millään ymmärtää…jääkö tämä nyt siis kaikkien mielestä viimeiseksi Transformersiksi? -Demppa

Kuuluuko tämä peli nyt osana viralliseen Angry Birds -kaanoniin? Mihin kohtaan aikajanalla tämä peli sijoittuu AB-universumissa… -Sundance Kid


Planescape: Tormentin perillinen ottaa takapakkia julkaisullaan

InXilen joukkorahoitettu roolipeli Torment: Tides of Numenera on saanut uuden julkaisuikkunan. Vielä tovi sitten vuoden 2015 alulle tähdätty Planescape: Tormentin henkinen seuraaja yritetäänkin saada markkinoille nyt ensi vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Merkittävä vaikuttaja uudistuneen aikataulun suhteen on ollut studion vielä viimeistelyä vaativa Wasteland 2 -rooliseikkailu.

Lue koko uutinen

Ei mikään kiire, kyllä laatua sietää odotella. Voisin muuten ehdottaa Early Accessia, mutta se tarkottaisi, että joutojonnet pääsisivät kertomaan mielipiteitään, millä saattaisi olla tuhoisa vaikutus pelin kehitykseen. Toivottavasti kehittäjät eivät vaan innostu liikaa ja päästä rahojaan loppumaan… -JNyknn

Ei haittaa – pääasia että odotuksen lopussa häämöttää maton alta vetäisevä eeppinen mestariteos. Ei paineita! -Rainbow_Dazed


Lukijat ovat puhuneet: Sony ylivoimaisesti E3:n kuningas!

Vuoden 2014 E3-messut ovat nyt ohi, ja pöly alkaa hiljalleen laskeutua. Julkaisijat panivat kukin parastaan, ja tapahtuma oli tänäkin vuonna kauan odotettujen julkistusten ja uusien pelien riemujuhlaa.

Viime viikolla tiedustelimme Pelaajalehti.comin kävijöiltä, kuka lehdistötilaisuuden järjestäneistä julkaisijoista jäi parhaiten mieleen. Nintendo ei päässyt tämänkertaiseen kyselyyn mukaan, koska se ei pitänyt paikan päällä varsinaista näytöstä.

Lue koko uutinen

Eipä täällä pleikkarilandiassa ole kauheasti jännittämistä vastaavien äänestysten voittajasta. -Kingsta

Enpä katsonut kuin konsolivalmistaijien tilaisuudet ja Nintendon videohan se paras oli; kiinnostavia pelejä eikä liikaa tylsää filleriä, vaan ihan jopa mielenkiintoista haastattelua. -Bloop


Viikon aikana ilmoitetuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa