Viikon 35 kohokohdat: Yllättävä Twitch-kauppa ja Pokémonien oma Tekken

Uutisia, kommentteja ja lisätatteja viikolta 35.

30.8.2014 16:49

Viikolla 35 varsinkin Nintendolla piisasi jälleen asiaa. Yhtiö avasi viikkonsa paljastamalla vihdoin Pokémon-taistelupeli Pokkén Tournamentin ja jatkoi siitä sitten vielä uusien 3DS-mallien julkistukseen. Lähinnä suurempia yllätyksiä hihassaan pitikin tällä keraa vain Amazon, josta yllättäen varmistui videopalvelu Twitchin tuleva omistaja.

Elokuu olisi voinut jäädä taakse huomattavasti tylsemmissäkin merkeissä.


Nintendo julkisti kaksi uutta 3DS:ää – mukana uusi tatti ja lisää nappeja

Nintendo on tuomassa markkinoille kaksi kappaletta uusia 3DS-malleja. Osana yhtiön japanilaista Direct-lähetystä Nintendo julkisti uudet versiot sekä 3DS:n normaalista että XL-versiosta, jotka ovat saapumassa Eurooppaan ensi vuonna ja Japaniin lokakuussa.

Lue koko uutinen

Otin oman wanhan curppaisen XL:ni kätösiin ja laitteiden mittasuhteiden ollessa suunnilleen samat, testailin vähän miten nuo uudet namiskuukkeli sijoittuvat sormien alle ja totesin välittömästi, etten voi käyttää ZL ja ZR nappeja ollenkaan taivuttelematta paukaloitani luonnottomiin asentoihin, mikä normaaleissa pitemmissä sessioissa aiheuttaa melkoista rasitusta ja varmoja kipuja. -Haerski

Jännä nähdä kuinka moni kuluttaja menee näiden ”New 3DS” pelien kanssa sitten sekaisin. -erakko


Lumoava Dust: An Elysian Tail kääntyy PlayStation 4:lle – eikä siinä vielä kaikki

Yhdysvalloissa tänä viikonloppuna järjestettyjen PAX Prime -messujen kunniaksi Sony innostui viikolla jakamaan joukon pienempiä pelejä koskevia julkistuksia. Näin ollen on muun muassa selvinnyt, että Dust: An Elysian Tail on matkalla PlayStation 4:lle.

Lue koko uutinen

Dust oli loistava ja kyllä se täytyy ostaa vaikka tuon boxilla jo pelasin kun ilmaiseksi sai. Pakko tuon tyypin kovaa työtä on tukea rahallisesti varsinkin kun peli on niin loistava. Maksaisin mielelläni vaikka 30e jos tuosta tulisi joku fyysinen versio ps4:lle jossa tulisi vielä soundtrack mukana. -partajeesus

PC käännös on äärimmäisen mahtava ja yksi parhaimpia indie pelejä mitä olen ikinä pelannut.

Hyvä että useampi ihminen pääsee tuota pelaamaan, PS4:llä varmasti peli toimii hyvin. -Marioysikax


Tältä näyttää Dragon Age: Inquisitionin moninpeli!

Dragon Age: Inquisitionin moninpeli julkistettiin aiemmin tällä viikolla. Moodista on nyttemmin saatu ensimmäiset kuvamateriaalit muutaman minuutin mittaisen trailerin muodossa.

BioWaren seuraavan suurroolipelin moninpeli jatkaa Mass Effect 3:n yhteistyöpohjaisella linjalla, jossa neljä henkeä liittoutuu keskenään taistellakseen vihollisaaltoja vastaan. Siinä samalla kerätään valuuttaa, jolla voi ostaa pelaamista sujuvoittavia varusteita, rohtoja ja reseptejä.

Lue koko uutinen

Olen itse ihmetellyt sitä että miksi Mass effect sarja näyttää aina paremmalta graafisesti kuin Dragons age sarja. Kuitenkin pelit on kummatkin biowarelta ja mittasuhteiltaan hyvin samaa luokkaa. Ei sillä että grafiikka minua hyvän pelin kohdalla juurikaan liikauttaisi, mutta hieman mietityttää vain. -hell_patrol


Xbox Onen yksinäisille Kinecteille yli satasen hintalappu – peli mukaan kaupan päälle

Microsoft on aikeissa aloittaa Xbox Onen Kinect-kameroiden erillismyynnin tänä syksynä. Lokakuun 7. päivä yksinäisiä Kinecteja voi löytää jo ainakin yhdysvaltalaisista kaupoista, joissa ne ovat kantamassa 150 dollarin hintalappua. Tästä päätellen Euroopassa Kinectin hinta voi siis hyvinkin kulkea 150 euron tietämillä.

Lue koko uutinen

Eikös se kinect tuonut noin 100€ lisäkustannusta konsolille (tuotantokustannukset). Tämä kun laitetaan erikseen myntiin, niin siihen lisätään päälle normi kate + vielä annetaan peli mukaan pakettiin. Aika linjassa aiemman mallin hinnoittelun kanssa. -Hugejorma

Aivan järkyttävä tää Kinectsekoilu. Ei olis pitänyt poistaa paketista. Nyt se on taas marginaalien laite, eikä pelinkehittäjät noteeraa sitä kuin vasta jälkisuunnittelussa. -mur72


Pokémon kohtaa Tekkenin?! Nintendo julkisti Pokkén Tournamentin!

Nintendo on julkistanut Pokémon-teemaisen taistelupelin nimeltä Pokkén Tournament. Yhteistyönä Bandai Namcon kanssa kehitetty peli on matkalla ainakin alustavasti japanilaisiin kolikkopelihalleihin vuoden 2015 aikana.

Lue koko uutinen

Voi juma, tällasen Pokemon pelin oon halunnu jo vuodesta 2002 asti! -Oskulock

Pakko sanoa että tuli nurkan takaa, mutta olen oikeastaan nyt jälkikäteen yllättynyt, ettei konseptia olla hyödynnetty aiemmin. Super Smash Brosseissakin poksuvalikoima on ollut aina laaja ja Pokemon-teemaisilla areenoillahan on siinä tunnelmoitu iät ja ajat. -lindario


Pelintekijän nerokas idea: Tee taidetta, saat pelin maksutta

Olemme kuulleet pay to win- ja free to play -termeistä, mutta nyt on keksitty täysin uudenlaisen tapa hankkia pelejä: Art to play.

Mistä on kysymys? Deep Under the Sky on Rich Edwardsin ja Colin Northwayn tekemä peli, jossa tutkaillaan psykedeelistä maailmaa. Yksinkertainen peli maksaa Steam-palvelussa 9,99 euroa, kun taas iOS- sekä Android-versioista saa pulittaa kolme euroa. Pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus saada tuotos itselleen myös maksutta.

Lue koko uutinen

Ei pöllömpi idea, sillä nykyisin monet asiat saavat paljon ilmaista mainosta fanitaiteen avulla. Tälläinen ratkaisu voi saada aikaan paljonkin huomiota, ja tuottaa itse taiteilijoille myös näkyvyyttä. -Teräskäsine

Tuonnehan voisi käydä jotain piirustamassa, jos aikaa ja viitsimistä vaan löytyy. -jokunen1


Vahvistettu: Videopalvelu Twitch ei sittenkään YouTubelle – Amazon hioo miljardikauppaa

Kaikista huhuista huolimatta videopalvelu Twitchin kohtalona ei olekaan ollut päätyä osaksi Googlea. Sen sijaan sitä on ostamassa nyt verkkokauppajätti Amazon 970 miljardilla dollarilla.

Lue koko uutinen

Luojan kiitos ettei Google pääse pilaamaan tätäkin palvelua. -Core

Parempi näin. -Tunna


Lukijat ovat puhuneet: Gamescom vakuutti pelikansan

Gamescom 2014 -messut olivat tänäkin vuonna yleisömenestys. Saksan Kölnissä muutama viikko takaperin pidetyt Euroopan suurimmat pelimessut tarjosivat myös runsaasti uusia pelipaljastuksia ja uusia yksityiskohtia entuudestaan tutuista peleistä.

Pelaajan oma paikalla ollut iskuryhmä oli messujen antiin varsin tyytyväinen, mutta mitä mieltä oli sivustomme lukijakunta? Tiedustelimme asiaa viime viikolla Pelaajalehti.comin etusivun kyselyssä.

Lue koko uutinen

Ehkä olen hieman pettynyt, sillä ilman kyselyä en olisi muistanut koko messujen olemassaoloa. Näin kävi viimekin vuonna. -JNyknn

Ihan hyvää matskua sieltä tuli kun saatiin kunnollista pelikuvaa E3:n peleistä. -zappah


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa