Viikon 37 kohokohdat: Tonnin erikoisversio, Wii U, MGS ja pidätetyt kehittäjät

Uutis- ja kommenttipoimintoja viikon varrelta.

15.9.2012 11:01

Viikko 37 oli erityisesti Wii U:n aikaa. Nintendo julkisti uutuuskonsolilleen viimein julkaisupäivät, minkä ohella laitteesta ja sen peleistä jaettiin myös joukko erilaista lisätietoja. Valtaisa osa näistä löytyy Valtteri Hyttisen kokoamasta blogikirjoituksesta.

Ennen Nintendon saamaa valokeilaakin ehti kuitenkin myös tapahtua. Kummallisuuksia nähtiin erityisesti Kreikassa, jossa ArmA-peleistä tunnetun Bohemia Interactiven kehittäjiä joutui pidätetyksi erikoisissa olosuhteissa. Muuten ajatuksia uhrattiin esimerkiksi väkivaltaisten pelien vaikutuksille.

PelaajaHD-kanavalla jatkettiin vastaavasti Gamecube-fiilistelyä Metroid Primen parissa.

Nintendo yllätti: Ylistetty toimintapeli saa jatkoa Wii U:lla

Bayonetta palaa ja vieläpä hyvin yllätyksellisissä merkeissä. Hideki Kamiyan ylistetyn toimintapelin jatko-osa saapuu yksinoikeudella Wii U:lle Nintendon julkaisemana.

Aivan kaikki eivät ole ottaneet uutista ilolla vastaan.

Hienoa Platinum! Tämä oli kyllä paukku, jota en osannut odottaa. Kyllä Plattari osaa yllättää aina positiivisesti. Harmi vain olisi mukava kokea ensiksi ensimäinen Bayonetta, koska se jäi ikävä kyllä välistä. Voisivat laittaa sen vaikka kakkosen kylkeen. Kuulittehan Nintendo ja PG? -Caprio

Varsinkin Bayonetan fanina ja köyhänä ihmisenä, toivon ettei tämä jää pelkästään WiiU:n peliksi, sillä silloin se jäisi minulta ja monelta muulta kokematta. Se olisi julma päätös faneja kohtaan, jotka ovat aikaisemmilla konsoleilla tutustuneet Bayonetan maailmaan ja jääneet tuon herkkupeppu dominatrixin viettelemäksi. -Gigoffi

Microsoftin patenttihakemus vihjaa seinille hyppäävästä pelikuvasta

Microsoft vaikuttaisi etsivän parhaillaan tapoja heittää pelaajat lähes kirjaimellisesti keskelle pelejä. Yhtiön hiljattain löydetyn patenttihakemuksen mukaan ohjelmistojätti on tutkiskellut ainakin teknologiaa, joka heijastaisi televisiossa nähtävän pelikuvan rinnalle pelitapahtumia huoneiden seinille.

Veikkaan, että laitteelle ei voida puskea kuitenkaan aivan järkyttävän tarkkaa kuvaa ja muutenkin resoluutio huonontuu etäisyyden kasvaessa laitteeseen. Eli telkkarissa pyörisi ”tarkempi” FullHD-tarkkuus ja projektori näyttäisi taas FullHD-tarkkuutta muusta näkymästä koko huoneen seinäpinta-alalle. -Temposaur

Jos ottaisi peli käytöstä pois ja kattelisi leffoja tämmösellä ois ihan kiva ja kyllä peleihin vaikka skyrimiin kun ei tarvitsisi kokoajan pöyriö lohikäärmeen katse kontaktia hakien. -nikke328

Sonyn todellisuutta laajentava 3d-visiiri hämmentää

Japanilainen Sony on julkaissut pitkän historiansa aikana monia erikoisia vimpaimia, kuten robottikoira Aibon ja ympäri huonetta sinkoilevan musiikkisoitinrobotti Rollyn. Poikkeuksellisten tuotteiden sarjaa jatkaa vastikään esitelty HMZ T2 -3D-visiiri, joka edeltäjästään (HMZ T1) poiketen sisältää myös laajennetun todellisuuden, eli AR-ominaisuuden.

Hyvä homma että tällekkin laitealueelle syntyy kilpailua; pysyy hinnat kurissa ja laitteet laadukkaina. Ostoon menee varmaan joskus lähitulevaisuudessa. -Tunna

Älkää nyt taas olko noin skeptisiä. Omalla kohdallani tämä voisi todella toimiakkin, vaikkakin käyttäisin mieluummin sitä Carmackin demoamaa kypärää. Tyylikästä teknologiaa! -Marttijuntti

Tutkimus: Väkivaltaiset videopelit lievittävät tuskaa

Väkivaltaiset videopelit saattavat auttaa ihmisiä kestämään kipua paremmin, kertoo brittiläisen Keelen yliopiston tuore tutkimus.

Olen tälläisiin tutkimuksiin aina hieman skeptinen, 10 minuttia on kuitenkin aika lyhyt pelisession pituus. -Joku Sankari

Taas on tämä vakiotulkinta sinänsä oikeille tuloksille. Jotenkin kenellekään ei vain ikinä tule mieleen, että syke ja hengitystiheys yleensä nousee lähes kaikissa suorituksissa jo pelkästä innostuneesta keskittymisestä. Voihan sitä aggressioksikin kutsua, mutta voisivat sitten mainita, että tämä samainen aggressio nousee suunnilleen kaikissa muissakin nopeatempoisissa peleissä sekä oikeilla, että virtuaalisilla pelikentillä. -ghjkl

Kehutun räiskintäsarjan kehittäjiä pidätetty vakoilusta epäiltyinä

Pc:n suosituista ArmA-sotapeleistä vastanneen Bohemia Interactiven työntekijöitä on joutunut pidätetyksi Kreikassa Límnosin saarella. Asian on varmistanut tsekkiläisen pelitalon toimitusjohtaja Marek Spanel yhtiön keskustelufoorumilla.

Ilmailunäytöksessä ottaneet kuvia ja meinasivat saada 3v tuomion? huh huh oikeasti! Jos nämä devaajat pidätettiin samantasoisista kuvista niin on kyllä aika typerää. -Kaze88

Ja minä kun kuvittelin että Suomen oikeusjärjestelmä pissii. -Jessepulla

Resident Evil 6:n tuhannen euron erikoisversio myös Eurooppaan

Capcom on avannut sen omille tuotteille omistetun verkkokauppan nyt myös Euroopassa. Kaupassa ei tietenkään ole tarjolla aivan mitä tahansa krääsää, mistä osoituksena on tuhannen euron hintaisen Resident Evil 6 -erikoisversion päätyminen sen valikoimiin.

Itse peliin julkistettiin viikolla myös kolme lisäpelitilaa.

Naurettavan suolainen kyllä tuo nahkatakki edition. Re4 Leonilla on tosi hieno takki kyllä. En siltikään ostaisi tohon hintaan. Hienoa että mercenariesiin on jo dlc karttoja. -Jester

Vetää köyhän opiskelijan sanattomaksi.. -Lockdownn

Electronic Arts harkitsi Valven ostamista

Electronic Arts on ollut vuosien varrella kiinnostunut Valven ostamisesta, New York Times kertoo tuoreessa artikkelissaan. Sen mukaan EA olisi saattanut olla valmis maksamaan yhtiöstä yli miljardi dollaria.

Juu luojan kiitos ei. Ja ihan hyvä et rauhassa vääntää pelit valmiiksi mut half-lifen jatkosta ois pikkuhiljaa kiva kuulla jotakin. -kapa85

Paljon on tullut Newellin kustannuksella naurettua vuosien varrella, mutta nyt täytyy sanoa, että mies puhuu asiaa. Kunpa useammat studiot ajattelisivat näin, eivätkä möisi itseään isoille pomoille. Toki on muistettava, että harvat ovat niin loistavassa asemassa kuin Valve. -Malarkey

Metal Gear Solid: Ground Zeroesin avoin maailma ei ole täysin saumaton

Vajaat kaksi viikkoa sitten julkistetun Metal Gear Solid: Ground Zeroesin avoin pelimaailma ei tarjoa täysin saumatonta leikkikenttää, Eurogamer tietää uutisoida. Pelisarjan luoneen Hideo Kojiman kerrotaan itse todenneen sivustolle, että uuden hiippailuteoksen maailmaa asuttavat ajoittaiset latausruudut.

Se traileri näytti kyllä todella mahtavalta, mutta jotenkin en vain osaa kuvitella MGS.ssää avoimen maailman peliksi. Tuntuu vain, että tarinankuljetus kärsii paljon, kun tällaista ruvetaan tekemään. -PussikissaHelvetistä

Jos toteutus on vähän kuin MGS3:ssa, mutta liikkua saa vieläkin vapaammin niin kyllä kiitos! -Hifisti

Lukijat ovat puhuneet – Kaikkien aikojen kovin Metal Gear on tässä

Pelaajalehti.comin viikottaisessa kävijäkyselyssä etsittiin Metal Gear -sarjan 25-vuotisjuhlan kunniaksi kaikkien aikojen kovinta Metal Gear -sankaria. Joko kysymys kovimmasta Metal Gearista ymmärrettiin väärin, tai asia vain yksinkertaisesti on niin, että Solid on selkeästi kolmikon kovin.

Onhan se Solid Snake kova, tällä hetkellä pelaan uudestaan Sons of Libertyä ja pakko sanoa, että kyllä se Raidenin lapsellinen vinetys ottaa välillä korviin. Tyyppi on niin naiivi, että oikein turhauttaa. 🙂 -jani

Naked Snake a.k.a. Big Boss on kovin. Ilman alkuperäistä Snake:a ei olisi myöskään Solidia ja muita klooneja. -Akabane

Lisää luettavaa