Viikko 37 rallateltiin läpi parinkin suuremman pelijulkaisun tahdittimana. Niin Destiny kuin NHL 15 ovat nyt saapuneet kauppoihin, mutta eivät välttämättä niin juhlallisen saatteen kera kuin jotkut ehkä toivoivat. Faninsa pelit varmasti kyllä edelleen löytävät, mutta kovaa kritiikkiä on silti jo ehditty jakaa varsinkin NHL 15:n puuttuvien ominaisuuksien osalta. Destinyyn liittyen kuulisimme mieluusti nyt myös varsinkin teidän mielipiteitä pelin mahdollisista onnistumisista ja epäonnistumisista.

Ja mikäli Destinya ei ole vielä kokenut, kannattaa siinä tapauksessa käydä saman tien tutustumassa Pelaajalehti.comin Destiny-kisaan!


Naughty Dog täyttää 30 vuotta – ota esimakua juhladokumentista

Tässä kuussa tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun muuan Jam Software -pelitalo perustettiin Yhdysvalloissa. Tänä nykyä paremmin nimellä Naughty Dog tunnettu studio onkin aikeissa juhlistaa asiaa yhdessä emoyhtiönsä Sonyn kanssa parissakin eri muodossa.

Lue koko uutinen

Saa nähdä juhlistaako ND vuosipäiväänsä myös Uncharted 4:n pelikuvan tai trailerin muodossa (voisi kuvitella,että jotain vastaavaa olisi tulossa vielä tämän vuoden puolella). -Narastel

Kyllä ne Crash -sarjan pelit on ne jotka herättää ne lämpimimmät ja intohimoisimmat muistot. Crash, CNK, CTR ja Bash, siinäpä sitä oli kerrakseen. Vaikka osaa työstikin eri studio, soisi näille toki jatkoa tai HD remasterointia. 3D Years Anniversary Collection? -Burning


Seuraava uusi Resident Evil on episodeittain julkaistava peli – katso kuvat

Capcom on paljastanut uusia ja jopa varsin yllättäviä yksityiskohtia keväällä julkaistavasta Resident Evil Revelations 2:sta. Tuore informaatiovyöry on paljastanut, että ennen saapumista levyllisenä kauppojen hyllyille tullaan peli julkaisemaan digitaalisena neljän erillisen episodin muodossa.

Lue koko uutinen

Telltalen meininkien jälkeen olen päättänyt ostaa episodeittain julkaistavat pelit vasta kokonaisina. Ei huvita sellaista 10 tunnin tarinaa pelata pitkin vuotta ripoteltuna; kokonaisuus kärsii mielestäni aika paljon. -Tunna

Ei välttämättä huono. Pääsarjan kuvittelisi jatkavan samaa linjaa, joten ihan hyvä kokeilla Revelationsilla episodipohjaista lähestymistapaa. -Almasy


Ensimmäiset NHL 15 -arviot julki – Murskakritiikkiä ja suurin takapakki vuosiin?

Uuden konsolisukupolven NHL 15 -pelin ensimmäiset arviot on julkaistu. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että NHL 15 ei ole aivan yhtä onnistunut kuin pelisarjan edelliset osat. Tällä hetkellä pelin Metacritic-keskiarvot pyörivät vain 60 pisteen tienoilla.

Lue koko uutinen

Ei se mitään. Minulla on aikaa odottaa kunnolla tehtyä NHL -peliä. Ehkä sitten seuraava osa osoittautuu ostamisen arvoiseksi. -Wili

Jaaha, taidanpa siis jättää tämänkin ostamatta ja tyytyä Megadriven NHL ’94:ään. -JNyknn


Lehti: Microsoft havittelee Minecraft-kehittäjää jättisummalla

Microsoft neuvottelee paraikaa ruotsalaisen Mojang AB -studion ostamisesta, Wall Street Journal -julkaisu kertoo.

Wall Street Journalin mukaan Microsoft olisi ostamassa Minecraft-hittipelin kehittäneen studion jopa yli 2 miljardin dollarin kauppahinnalla. Asiasta perillä olevaan lähteeseen viittaavassa artikkelissa kerrotaan yhtiöiden pääsevän sopuun kaupan ehdoista mahdollisesti jo kuluvan viikon aikana.

Lue koko uutinen

Jotenkin mulla on taas pelko perseessä että jos tämä tapahtuu, niin tämä koko fanipoikien sota saattaa räjähtää eeppisiin suhteisiin… -Juhis815

Vanilla tuskin kärsii, mutta miten käy modaajien. -K_L


Humble Indie Bundle on palannut! Mitä maksaisit näistä pelihelmistä?

Tovin tauon jälkeen uusi Humble Indie Bundle -pelipaketti on täällä! Järjestysnumeroa 12 kantava tuorein pc-pelejä pursuava paketti on parhaillaan saatavilla Humble Bundlen kotisivuilta hintaan, joka on pääasiallisesti jälleen asiakkaan itsensä päätettävissä.

Lue koko uutinen

Gone Home lepakkoseikkailusta voisi ehkä muutaman lantin maksaa, muista pyöreä nolla. Sais tulla vaihteeks joku isompi bundle johon vois satsatakin. -FYS3

Steamworld Dig ja Papers Please ovat selvästi paketin åarhaimmat. Hämmästelen myös että Prison Architect on vieläkin early access nimi. -Marioysikax


Battlefield 4: Final Stand vie verkkosodat tulevaisuuden rajamaille

DICE on viimein valmis puhumaan Battlefield 4:n näillä näkymin viimeiseksi suuremmaksi laajennukseksi jäävästä Final Standista. Yhtiö julkaissut siitä nyt sekä trailerin että myös joukon yksityiskohtia sen tulevaisuusteemaan liittyen.

Lue koko uutinen

Talvimapit tuovat toivottua vaihtelua. Pelissä on paljon talvisävytteisiä camoja mitä pystyy viimein hyödyntämään. -MastaKillah

FPS pelien yksi huonouksista, talvimappien puute, niitä sais kyllä olla paljon enemmän.. -Ripper


Pelaaminen virallisesti valtavirtaa – Pelikonsertti Helsingin jäähalliin!

Video Games Live -show tulee Suomeen. Konsertti järjestetään 6.11.2014 Helsingin jäähallissa.

Alkujana vuonna 2002 kehitettyä konserttisarjaa on esitetty 25 maassa, ja konsertteja on ollut jo yli 250 kappaletta. Esityksillä on ollut yhteensä yli miljoona katsojaa. Konserttisarjan isä on Tommy Tallarico, joka on uransa aikana säveltänyt musiikit yli 250 videopeliin aina Earthworm Jimistä MDK:n kautta Prince of Persiaan.

Lue koko uutinen

Kuulostaapa huikeelta:) Ehdin jo melkein kiljua innostuksesta kunnes tajusin, että kyseessä on torstai-ilta eikä viikonloppu. Nyyh, Helsinki on liian kaukana, että pääsisi keskellä viikkoa :’/ – Laura sfa

Miksi keskellä viikkoa? : < Olisi huikeaa päästä näkemään ja eritoten kuulemaan tuota paikan päälle. -SuperNiiku


Tee perässä: Dark Souls läpi kitaraohjaimella

From Softwaren toimintaroolipeli Dark Souls on nyt läpäisty ehkä tähän saakka poikkeuksellisimmalla tavalla.

Twitch-käyttäjä Bearzly pelasi vaikeudestaan tunnetun pelin läpi käyttämällä Rock Band -pelin kitaraohjainta. Koska ohjaimesta ei löydy tuttuja ohjainsauvoja, oli Bearzly joutunut käyttämään soittopelin vibrakampea hahmon juoksunopeuden hallintaan, kitaran kaulan nostamista oikealle kääntymiseen sekä efektivalitsinta kuvakulman kääntämiseen. Väistely, esineiden käyttö ja hyökkäykset hoituivat luonnollisesti ohjaimen kaulalla sijaitsevilla napeilla.

Lue koko uutinen

Jo pelkkä katsominen tekee kipeää, kun muistaa itse kuolleen noiden kahden mörön vuoksi sellaiset 60 kertaa. Yksi haastavimmista pomomittelöistä ikinä. -Teräskäsine

Teki kitaralla sen mikä meikältä ei onnistunut edes ohjaimella, Nice. -Virttis


Lukijat ovat puhuneet: Xbox Onella edessään haastava taival

Xbox One julkaistiin virallisesti Suomessa viime viikolla. Xbox Onen Suomen julkaisua juhlistettiin muun muassa näyttävällä ilmaiskonsertilla Helsingin Narinkkatorilla, jossa paikalla ollut Xbox One -rekka jatkaa kiertuettaan ympäri Suomen aina marraskuussa järjestettäviin DigiExpoihin asti.

Viime viikko olikin otollisin aika kysyä Pelaajalehti.comin lukijoilta, kuinka moneen talouteen Xbox One onkaan kantautumassa.

Lue koko uutinen

Ostoon lähtee kunhan löytyy jotain itseä kiinnostavaa pelattavaa, sama homma olisi pitänyt tehdä ps4 kanssa mutta malttamaton kun oli niin lähinnä pölyn kerääjänä tuo toiminut. En aio tehdä samaa virhettä toista kertaa että ostan koneen ennen aikojaan. -KemistiOMG

Scalebound ja alkaa paukkua rahat Microsoftin tilille. -erakko


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa