Itse annoin ääneni musiikille. Joissakin peleissä on niin mukaansa tempaava soundtrack että pääsee pelin fiilikseen laittamatta levyä konsoliin :)

Vaikea kysymys koska kumpikin luo sen täydellisen tunnelman peleissä mutta kumpi niistä sitten luo sitä enemmän? Musiikki.

Ehdottomasti yleistä äänimaailmaa. Joskus musiikki on aivan päälleliimattua muskari-/aerobic-tilutusta tai kaleerijumputusta, ja helposti sen poiskytkemisen mahdottomuuden takia jäävät meikällä pelaamatta paitsi useat tasohyppelyt ja arkadet, myös Ind. J. Fate of Atlantis ja Burnout Paradise. Overcookedissakaan en saanut musaa veks. Toisissa peleissä on ilahduttavasti jopa neljä ääneen liittyvää säätöä (ja siis myös muita ääniä).
Jos musiikin poiskytkettyään huomaa sen olleen kiinteä osa peliä, jää jäljelle vain typerä "pelaamista pelaamisen vuoksi"-tunne.
Lisäksi haluan itsekkäästi määrätä omasta meluympäristöstäni musiikkeineen. Borderlands 3:n loppuun oli laitettu eräs radiopop-kappale, jota vihasin yli kaiken, mutta joka monen mielestä oli varmaan puhutteleva ja herkkä. Pidän pelien omista musiikeista enemmän.

Sanoisin Musiikki, mutta riippuu silti niin paljon peleistä. Esim Metal Gear Rising: Revengeance musiikit tuovat jäätävän adrenaliini piikin esim bossi taisteluissa ja samaa rataa seuraa DMC. Mutta sitten taas jossain avoimen maailman peleissä arvostan enemmän yleistä äänimaailmaa.

Mitä just laskeskelin, niin hyllystäni löytyy 25 erilaista videopelien soundtrackkia, joista kaksi on itse poltettua levyä (kerta ko. peleistä ei koskaan julkaistu virallisia albumeita). Joten juu, ehdottomasti pelimusa.

Toki muullakin äänimaailmalla on erittäin suuri merkitys. En esimerkiksi pystynyt pelaamaan Megaman X7:aa alkumetrejä pidemmälle, koska - toisin kuin USA:ssa- PAL-versiossa EI pystynyt vaihtamaan sysipaskaa enkkudubbia alkuperäisiin japanilaisiin ääniin.

Joten hyvä ääninäyttely menee musiikin yläpuolelle myös minulla. Kuitenkin, Megaman X7 on ainoa pelaamani peli, joka on jäänyt juuri tuosta syystä kesken. Valtaosassa pelaamistani peleissä onkin onneksi vähintään mukiinmenevä ääninäyttely/dubbi, yleensä jopa ihan hyvä. Olenkin ihmetellyt monesti esim. niitä, jotka ovat mananneet Final Fantasy X:n enkkudubin syvimpään maanrakoon, samalla kun Youtube on pullollaan klippejä aivan luokattoman huonoista JRPG-dubeista. Vaikka toisaalta; käsittääkseni alkuperäisen Resident Evilin enkkuraita on tätä nykyä jo suoranainen klassikko, kaikessa tahattoman surkuhupaisassa juustoisuudessaan.

Kiinnitän kuitenkin kohtuusti huomiota myös ääniefekteihin. Tokyo Junglessa jaksoin toistuvasti ärsyyntyä siitä, kuinka tosimaailmassa karjuntaan täysin kykenemättölle gepardille oli laitettu tiikerin karjuntaääni. Jak 2:ssa puolestaan rakastin sitä, kuinka pyssyn esiin ottaminen, Jet Boardin käyttäminen tai vihollisen hyökkäys muuttivat kaikki kenttien taustamelodiaa kukin omalla hienovaraisella tavallaan. Mutta vastaavasti huomasin viime läpipeluulla, kuinka paljon yksipuolisemmaksi Jakin kävelyäänet olivatkaan muuttuneet ykkösen jälkeen; ykkösessä oli paljon enemmän erilaisia askelääniä mm. puusillalle, metallille, maalle, hiekalle yms., kun taas jatko-osissa tämä askeläänien monipuolisuus oli paljon suppeampi. Se oli sääli.

Yleisesti ottaen, videopelien musiikki on kuitenkin minulle se kaikista tärkein tunnelmien luoja. En juuri koskaan joudu mykistämään peliä ärsyttävän dialogin taikka ääniefektien takia, mutta liian rasittavan musiikin takia mykistykseen tulee turvauduttua paljon useammin.

Pitäisi tässä joskus poltellakin pari levyä lisää esim. PS1:n Tombeista ja Crash Bandicoot 3:sta. PS2:n Steambot Chroniclesta ON jopa olemassa viralliset albumit, mutta tätä nykyä ne ovat helkutan kalliita; yks albumi lauluille ja toinen taustamusiikeille, joskin jälkimmäisessä osa biiseistä kuulostaa selvästi erilaisilta kuin mitä ne ovat itse pelissä. Joten aion kasata oman kattaukseni pelin musiikista ripatun soundtrack-version voimin. Ja samalla voin jättää ne pahimmat inhokkibiisit pois.

Hyvä kysymys vastaus on musiikki vanhoissa Gran Turismo ja Crash Bandicoot ja tekken peleissä on hyvät musiikit, Kyllä on mukava pelata videopelejä kun niissä hyvät musat taustalla 👀 😎

Musiikkia, vaikka äänimaailmalla on paljon suurempi merkitys tunnelman luomisessa kuin moni arvaisikaan. Etenkin kauhupeleissä äänimaailma on todella tärkeää ja voisin hyvin kuvitella juuri old schoolin Resident Evilin toimivan vaikka kokonaan ilman musiikkiakin.

Vastasin musiikki, sillä on minulle enemmän painoa. On pelejä, joihin olen tarttunut ensin kuultuani niiden musiikkia (Bravely Default, Pyre). Tosin jos ääninäyttely sisältyy yleiseen äänimaailmaan, niin vastaus saattaisi vaihtua.

Vastasin että musiikki. On monia hyviä musiikki kappaleita, mitä tulee fiilisteltyä usein.

Jos äänimaailma on viimeisen päälle mietitty, niin se on jo musiikkia itsessään, eikä varsinaista scorea tarvita enää alleviivaamaan kohtauksen tunnelmaa. Musiikin puute pakottaa tekijät miettimään muita tapoja halutun asian ilmaisemiseksi, joten se on ehdottomasti vaikuttavampaa, kuin tunteita manipuloiva musiikki.

Jos pelaat autopeliä, niin hyvin simuloitu moottorin, vaihteiden ja renkaiden ääni luo illuusion, että olisit nopean muskeliauton ratissa. Ei menevä musiikki.

Jos pelaat kauhupeliä, niin pimeydestä kantautuva puolieläimellinen korina tai laahaavat askeleet saa aistit hereille paljon tehokkaammin, kuin joku pelimaailmasta irrallinen viulunkielen kirskahdus.

Jos pelaat sotapeliä, niin kenkien ja varusteiden rahina suojasta suojaan puikkelehtiessa, ympärillä ropisevat luodit, oman aseen nakutus ja korviahuumaavat räjähdykset luovat immersiivisemmän kuvan tilanteesta kuin taustalla pauhaava irvokas sankarimusiikki.

Musiikki palvelee yleensä lähinnä tunteiden vaimentimena, joka pehmentää niitä katsojalle helpommin pureksittavaan muotoon. Kuvitellaan vaikka kohtaus, jossa äiti suree kuollutta lastaan. Kumpi on helpompi sulattaa:

1. Hukutetaan äidin suru tunteellisen pianomusiikin alle?
2. Jätetään musiikki pois ja jäljelle jää vain äidin yksinäinen itku ja tuska?

En usko, että on kovin montaa joiden mielestä ensimmäinen välittää muka enemmän tunnetta. Oikealla elämälläkään ei ole soundtrackia.