Viime vuoden rokkaavin mätkintä ei jää laakereilleen lepäämään

Guilty Gear Xrd -Sign- matkaa kenties vielä Eurooppaan, mutta Japanissa uusi versio pelistä on jo työn alla.

30.5.2015 23:36

Viime vuonna maailmalla debytoinut taistelupeli Guilty Gear Xrd – Sign- on saamassa hiljalleen jo uuden version japanilaisiin kolikkopelihalleihin. Guilty Gear Xrd Revelatoriksi kutsuttu pelin tuore inkarnaatio on parhaillaan kehitteillä alkuperäisen pelin luoneella Arc System Worksilla ja sen on tarkoitus sekä tietenkin hioa pelin järjestelmiä että myös lisätä siihen uutta sisältöä.

Uuden sisällön osalta peliin lupaillaan ensisijaisesti ainakin kahta uutta pelattavaa hahmoa. Toinen näistä on Guilty Gear -vakionaama Johnny, kun taas toisesta uudesta hahmosta on toistaiseksi julkaistu vain vihjaileva siluettikuva.

Kiehtova Revelatorin tuoma lisä on myös tuore Stylish-ohjaustila. Sen on määrä tarjota pelaajille mahdollisuus loikata toimintaan mukaan yksinkertaistetuilla kontrolleilla, minkä pitäisi tietysti auttaa aloittelevia poikia ja tyttöjä pääsemään peliin aina vain helpommin sisään.

Minkäänlaista konsoliversiota Guilty Gear Xrd Revelatorista ei vielä ole paljastettu. Sellaisen saapuminen ei olisi kuitenkaan mitenkään yllättävää Arc System Worksilta.

Alkuperäinen Guilty Gear Xrd on parhaillaan pelattavissa kolikkopelihallien ohella myös PlayStation 4:llä ja 3:lla Japanissa sekä Amerikassa. Eurooppaan peli on saapumassa konsoleille heti kesäkuun alussa, joskin vain ladattavassa muodossa.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa