Viimevuotisen Gamergate-kohun keskushenkilön kärsimyksistä elokuva / Uutiset / pelaaja.fi

Viimevuotisen Gamergate-kohun keskushenkilön kärsimyksistä elokuva

9.11.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
23
Viimevuotisen Gamergate-kohun keskushenkilön kärsimyksistä elokuva

Viime vuonna puhuttanutta Gamergate-kohua puidaan pian myös valkokankaalla.

Pelijournalismin läpinäkyvyyttä alun perin pohtineen Gamergate-liikkeen silmätikuksi joutunut indiekehittäjä Zoë Quinn on ilmoittanut julkaisevansa kokemuksistaan ensi vuonna muistelmat, jotka kulkevat tällä hetkellä työnimellä Crash Override: How To Save The Internet From Itself. Mustamaalausta ja tappouhkauksia kuukausia sietänyt Quinn toivoo valaisevansa kirjallaan omaa kantaansa ja selviytymistarinansa seurauksia paremmin.

Kirjan valkokangasversiota kehittelee entinen Sony Pictures -pomo Amy Pascal, joka voitti vastikään kiivaan huutokaupan muistelmien elokuvaoikeuksista. Raporttien mukaan Quinnin roolia tavoittelevia riittää jonoksi asti, ja yhden harkinnan alla olevista näyttelijätähdistä kerrotaan olevan muun muassa The Avengersista ja tieteispätkä Lucysta tuttu Scarlett Johansson

Tiedossa ei vielä ole, koska elokuvan on määrä ehtiä teattereihin asti. 

Lähde: Deadline Hollywood, GamesIndustry, IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Toivottavasti kukaan järkevä ihminen ei katso elokuvaa. Mitään mistään tietämättömät tietenkin katsoo ja joidenkin taskut täyttyvät. Vai että "kärsimyksistä" elokuva. Eli siis siitä kuinka naidaan tie huipulle.

Käyttäjän Sefriol kuva
Sefriol

Kuulin gamergatesta viime vuonna siinä kohtaa, kun väittelyjä alettiin tekemään itse väittelyn vuoksi. Päätin siis olla seuraamatta aihetta ja hyppäämällä kaikki siitä kertovat artikkelit yli. Tarkasti en edes tiedä mistä on kyse.

Taidan jatkaa samaa rataa.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus käyttäjältä snaketus

Toivottavasti kukaan järkevä ihminen ei katso elokuvaa. Mitään mistään tietämättömät tietenkin katsoo ja joidenkin taskut täyttyvät. Vai että "kärsimyksistä" elokuva. Eli siis siitä kuinka naidaan tie huipulle.

Juurikin näin.

Onpa muuten myötähäpeää aiheuttava kuva Quinnistä - "katsokaa: olen uhri (antakaa rahaa, please)".

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus käyttäjältä Sefriol

Kuulin gamergatesta viime vuonna siinä kohtaa, kun väittelyjä alettiin tekemään itse väittelyn vuoksi. Päätin siis olla seuraamatta aihetta ja hyppäämällä kaikki siitä kertovat artikkelit yli. Tarkasti en edes tiedä mistä on kyse.

Taidan jatkaa samaa rataa.

En ymmärrä tätä tietämättömyyden ihannointi -kulttuuria. Mitä enemmän ottaa asioista selvää, niin sen parempi. Tietämättömyyden ihannoinnin voi jättää sinne amikseen, josta se on tullutkin.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus käyttäjältä Kornholic

Lainaus käyttäjältä SefriolKuulin gamergatesta viime vuonna siinä kohtaa, kun väittelyjä alettiin tekemään itse väittelyn vuoksi. Päätin siis olla seuraamatta aihetta ja hyppäämällä kaikki siitä kertovat artikkelit yli. Tarkasti en edes tiedä mistä on kyse.

Taidan jatkaa samaa rataa.

En ymmärrä tätä tietämättömyyden ihannointi -kulttuuria. Mitä enemmän ottaa asioista selvää, niin sen parempi. Tietämättömyyden ihannoinnin voi jättää sinne amikseen, josta se on tullutkin.

on myös lantakasoja joihin ei kannata laittaa käsiänsä jos ei sitten tahallaan halua sitä pahaa hajua käsiin

Käyttäjän Irezawa kuva
Irezawa
Lainaus käyttäjältä snaketus

Toivottavasti kukaan järkevä ihminen ei katso elokuvaa. Mitään mistään tietämättömät tietenkin katsoo ja joidenkin taskut täyttyvät. Vai että "kärsimyksistä" elokuva. Eli siis siitä kuinka naidaan tie huipulle.

Pidän itseäni verrattain järkevänä (ja tuo mielikuva vain vahvistui juuri) ja aion katsoa tuon elokuvan. Suosittelisin sitä sinullekin. Kun tietää kuinka paljon paskaa omassa umpiossaan elävät nettipeelot pystyvät ihmisten päälle suoltamaan niin ei voi kuin ihmetellä miten joku viitsii laittaa kärsimykset lainausmerkkeihin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä Kornholic

En ymmärrä tätä tietämättömyyden ihannointi -kulttuuria. Mitä enemmän ottaa asioista selvää, niin sen parempi. Tietämättömyyden ihannoinnin voi jättää sinne amikseen, josta se on tullutkin.

Itse ainakin ymmärrän: tieto lisää tuskaa. Itsekin välillä turhaudun kun ihmiset eivät ota selvää asioista mutta kun olen tuota enemmän ajatellut, niin ymmärrän sitä: helpompi keskittyä oman perheen sisäisiin asioihin, sillä niissäkin riittää stressiä tavallisille perheenisille ja -äideille.

Silmät on helpompi sulkea, sillä jos ne avaa, saattaisi tulla olo että pitäisi tehdä asioiden eteen jotain. Mieluummin istutaan lauantai-saunan jälkeen katsomassa aivot sulattavaa, mukavan laimeaa Putousta tai vastaavaa ja unohdetaan mitä maailmalla tapahtuu.

Ja en nyt puhu ollenkaan tuosta Gamergatesta. En ole asiaa täysin tarkasti seurannut, se kun on itsessään jo niin helvetin laaja vyyhti, mutta jos "puoleni" olen valinnut, niin näkisin, että tässä on ihan tarkoituksella uhriuduttu. Samaa hommaa näkee nykyään enemmänkin ja on ihan helvetin rasittavaa: ensin itse kämmitään asioita ja sitten ollaankin uhri. Joopa joo.

Käyttäjän Nollakontrolli kuva
Nollakontrolli

:D

Käyttäjän Blastyk kuva
Blastyk
Lainaus käyttäjältä Irezawa

Pidän itseäni verrattain järkevänä (ja tuo mielikuva vain vahvistui juuri) ja aion katsoa tuon elokuvan. Suosittelisin sitä sinullekin. Kun tietää kuinka paljon paskaa omassa umpiossaan elävät nettipeelot pystyvät ihmisten päälle suoltamaan niin ei voi kuin ihmetellä miten joku viitsii laittaa kärsimykset lainausmerkkeihin.

Ja näin. Siellä tuetaan ihmisiä, joille joku on joskus sanonut rumasti netissä, jotta nämä voivat provosoida todellista kohderyhmäänsä jatkossakin ja uhriutua yhä uudelleen ja uudelleen.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus käyttäjältä Irezawa

Pidän itseäni verrattain järkevänä (ja tuo mielikuva vain vahvistui juuri) ja aion katsoa tuon elokuvan. Suosittelisin sitä sinullekin. Kun tietää kuinka paljon paskaa omassa umpiossaan elävät nettipeelot pystyvät ihmisten päälle suoltamaan niin ei voi kuin ihmetellä miten joku viitsii laittaa kärsimykset lainausmerkkeihin.

Snaketuksen ei tarvitse katsoa elokuvaa, koska jo kirjoittelusta päätellen on asiasta huomattavasti paremmin perillä kuin sinä. Lisäksi yksipuolisen propagandaelokuvan katsominen tuskin tekee kenellekään hyvää.

Lainaus käyttäjältä zappah

Itse ainakin ymmärrän: tieto lisää tuskaa. Itsekin välillä turhaudun kun ihmiset eivät ota selvää asioista mutta kun olen tuota enemmän ajatellut, niin ymmärrän sitä: helpompi keskittyä oman perheen sisäisiin asioihin, sillä niissäkin riittää stressiä tavallisille perheenisille ja -äideille.

Silmät on helpompi sulkea, sillä jos ne avaa, saattaisi tulla olo että pitäisi tehdä asioiden eteen jotain. Mieluummin istutaan lauantai-saunan jälkeen katsomassa aivot sulattavaa, mukavan laimeaa Putousta tai vastaavaa ja unohdetaan mitä maailmalla tapahtuu.

Nojoo, ei tuota kyllä voi kiistämäänkään lähteä.