Viisi miljoonaa viikinkiä kuukaudessa – Valheimin menestystarina jatkuu vahvana

Peliä on pelattu kehittäjien mukaan yhteensä nyt 15 000 vuoden edestä.

3.3.2021 22:22

Alkuvuoden hittieos Valheim on yltänyt nyt kuukauden ikään, eikä menestys ole ainakaan siinä aikana hidastunut. Kehittäjä Iron Gate Studios vahvisti tiistaina, että pelin myynnit ovat ylittäneet nyt viiden miljoonan kappaleen rajan.

Muina lukemina kehittäjät ovat jakaneet, että Valheimia on pelattunu tähän asti yli 15 000 vuoden edestä ja katsottu 35 miljoonan tunnin edestä Twitchissä. Tiimi muistuttaa myös, että Valheim on saanut syntynsä vain viiden hengen toimesta. Pelillä on tismalleen siis miljoona kertaa enemmän pelaajia kuin tekijöitä.

Parhaillaan varhaisjulkaisuvaihetta elävä peli on toki jatkanut kehittymistäkin viimeisen viikon aikana pienin päivityksin. Viilauksia ovat kokeneet esimerkiksi dedikoitujen palvelimien toiminta ja mukaan on isketty myös tuki Vulkan rajapinnalle. Luonnollisesti Iron Gatella on Valheimin suhteen vielä tänä vuonna toki isompiakin suunnitelmia, joista se muodosti listan jo pelin varhaisjulkaisun alla.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa