Villiin länteen palauttava Call of Juarez: Gunslinger ei säästä roiskeilta

Uudesta Call of Juarezista on saatu ensimmäinen hieman kunnollisempi annos liikkuvaa pelikuvaa.

14.3.2013 18:31

Viime vuoden syyskuussa jo julkistettu Call of Juarez: Gunslinger on kuukausien odottelun jälkeen valmis näyttäytymään maailmalle oikeasti. Ubisoft on julkaissut pelistä nyt varsinainen paljastustrailerin, jossa ei ihailla vain villin lännen maisemia, vaan paukutellaan myös reilusti lainsuojattomia.

Dead Island -kehittäjä Techlandin käsialaa jälleen oleva Gunslinger on aiemmista sarjan osista poiketen pelkästään latauspalveluihin ponkaiseva teos. Siinä ohjaamaan päästään palkkatappajaa, joka kohtaa matkallaan legendoja aina Billy the Kidista Pat Garrettiin.

Pelin julkaisun voi odottaa tapahtuvan kuluvan vuoden aikana PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä ja pc:llä. Se on esittelyssä maaliskuun lopulla PAX East -tapahtumassa Bostonissa.

Lisää luettavaa