Virallinen Blair Witch -peli paljastui, eikä se ole välttämättä pelkkää lisenssitauhkaa

Uusi Blair Witch -peli on tulossa ja se vaikuttaa jopa lupaavalta.

9.6.2019 23:17

Hittielokuvasarja Blair Witch on saamassa uuden oman pelinsä. Ihan vain Blair Witchiksi kutsuttu kauhutejulkaistaan Xbox Onelle sekä pc:lle 30. elokuuta, eikä sen taustalta löydy ihan mikä tahansa satunnaiskehittäjä, vaan Observerista ja Layers of Fear -sarjasta tuttu Bloober Team.

Peli ei pohjaudu suoraan Blair Witch -elokuviin, vaan rakentaa tapahtumansa Blair Witch -legendaan pohjautuen. Juoni kertoo vuonna 1996 Black Hills -metsään kadonnutta poikaa etsimään lähtevästä entisestä poliisista, jonka reissusta muodostuu kaikkea muuta kuin hilpeä. Metsä kun tuntuu olevan kirottu ja laittaa vääristymillään varsinkin mielenterveyden koville.

Bloober Team vastaa Blair Witchin kehittämisen ohella myös sen julkaisusta. Pc:llä se tuodaan saataville Steamiin ja GOGiin.

Lähde: Blair Witch (kotisivu)

Lisää luettavaa