Warner Bros. on saanut kiinnitettyä ohjaajan viralliseen Five Nights at Freddy’s -elokuvaansa. Elokuvasivusto Deadline raportoi, että pestin on ottanut vastaan Gil Kenan, joka on myös käsikirjoittamassa elokuvan yhdessä Tyler Burton Smithin kanssa.

Kenanin viimeisin ohjaustyö on ollut tänä vuonna ensi-iltansa saanut uusin Poltergeist-elokuva. Hänen aikaisempiin tuotoksiinsa lukeutuu myös esimerkiksi animaatioelokuva Monsteritalo, joka vuonna 2007 sai Oscar-ehdokkuuden parhaan animaatioelokuvan kategoriassa.

Mitä tulee Tyler Burton Smithiin, tunnetaan hänet paremmin pelialalla tekemästään työstään. Mies on ollut mukana kirjoittamassa tarinaa niin Prototype 2:een, Sleeping Dogsiin kuin myös kotimaiseen Quantum Breakiinkin.

Warner Bros. osti elokuvaoikeudet Five Nights at Freddy’s -kauhupelisarjaan kuluvan vuoden alussa. Pelisarja itse debytoi vasta vuosi sitten elokuussa, mutta jo nyt se on ehtinyt saamaan peräti neljä osaa. Niistä viimeisin julkaistiin viime viikolla.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa