Japanilainen animaatiosarja Kill la Kill on saamassa oman virallisen pelisovituksensa. Alkujaan jo kesäkuussa kiusoiteltu Kill la Kill the Game: IF on saanut Los Angelesin Anime Expon -kunniaksi ensimmäisen trailerin, jossa nähdään liikkeessä hieman pelikuvaa ja sen taidetyyliä.

Tuloillaan Kill la Kill the Game: IF  on PlayStation 4:lle ja pc:lle. Sen julkaisijana toimii Guilty Gear– ja BlazBlue-pelien luojana ansioitunut Arc System Works, kun varsinaisesta kehityksestä vastaa hiljattaisen Little Witch Academia, Chamber of Time -pelin tehnyt APlus. Ulos toiminnallista mätkintäpeliä on kaavailtu ensi vuodelle.

Ensimmäisten kokeiltavaksi Kill la Kill the Game: IF on ilmestymässä elokuun alussa Las Vegasissa järjestettävän Evolution-taistelupelitapahtuman yhteydessä.

Lisää luettavaa