Virtuaali-Räikköset ja -Bottakset taas hereille – F1 2018 vahvistui julkaisupäivän kera

F1 2018 pääsee irti elokuussa.

15.5.2018 16:07

Codemasters ei ole pitämässä tänäkään vuonna taukoa Formula 1 -peliensä kanssa. Perjantaina 24. elokuuta brittikehittäjä on vahvistanut julkaisevan virallisesti F1 2018:n, joka ilmestyy tuttuun malliin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Uuden pelin kanssa Codemasters kertoo kuunnelleensa aina vain enemmän fanipalautetta, mutta varsinaiset yksityiskohdat ovat F1 2018:sta silti vielä vähissä. Ympäripyöreästi kehittäjä on vasta kertonut, että paljon odotettu ominaisuus palaa pelin uratilassa ja että mukana nähdään aina vain enemmän klassisia autoja. Hajanaisia parannuksia on tietty niitäkin lupailtu, mutta lisätietoja joudutaan vielä odottelemaan.

Minkäänlaisia ruutukaappauksia tai kiusoittelutraileriakaan ei ole vielä saatavilla. Twitteriin Codemasters on sentään kuitenkin koonnut yhteen hyvin varovaisia kurkistuksia kulissien taakse. Niihin voi tutustua tästä.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa