PlayStation Vitalle loppuvuodesta saapuva Call of Duty Black Ops: Declassified on ollut varsinainen mysteeri jo pitkän aikaan. Siinä missä Treyarchin Black Ops II on pysynyt varsin hyvin parrasvaloissa, on Vita-pelistä jaettu toistaiseksi vielä varsin niukasti yksityiskohtia.

Edes Treyarchillakaan ei ilmeisesti kuitenkaan olla järin perilla siitä, mitä Activision parhaillaan puuhailee Declassifiedin kanssa. Studion viestintäjohtaja John Rafacz on nimittäin nyt väittänyt Videogamer-sivuston haastattelussa, ettei hän tiedä, kuka peliä oikeasti edes kehittää.

Toistaiseksi ainakin Guitar Hero -peleistä tunnetun Neversoftin tiedetään työskentelevän nykyisin Call of Dutyn parissa. Tämän ohella myös Slegdehammer vaikuttaisi kehittävän ainakin jonkinlaista osaa sarjaan. Varmaa tietoa ei ole kuitenkaan siitä, josko studioista jompi kumpi olisi edes avittamassa Declassifiedin teossa.

Samaisessa haastattelussa Rafacz antoi kommentin myös Black Ops II:n huhutusta Wii U -versiosta. Mies myöntääkin, että uusi teknologia kiinnostaisi kyllä studiota, mutta ei kuitenkaan varmista ainakaan vielä, että Wii U -versio olisi varsinaisesti kehitteillä.

Call of Duty: Black Ops II saapuu sekä PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle että pc:lle marraskuun 13. päivä. Declassifiedin on vastaavasti luvattu saapuvan loppuvuoden aikana. Jälleenmyyjien hiljattain vuotamien tietojen mukaan peli sisältäisi Spec Ops -tehtävistä koostuvan tarinatilan sekä Vitaa varten räätälöidyn moninpelin.

Lähde: Videogamer, CVG

Lisää luettavaa