Voiko tämä olla enää pilaa? Bayonettan pc-julkaisu tapahtunee vihdoin

Bayonetta saattaa hyvinkin saada vielä pc-julkaisun. Tämä siis, mikäli Sega ei ole tehtaillut äärimmäisen ilkeän aprillipilan, mikä ei onneksi näytä todennäköiseltä.

1.4.2017 20:53

Tänään tätä uutista kirjoittaessa on huhtikuun ensimmäinen päivä eli niin sanottu aprillipäivä. Sen myötä erityisesti internet tapaa täyttyä tavanomaista kiivaammin kuvainnollisesta ja kirjaimellisesta ulosteesta, mistä kaikki syylliset pitäisi tuomita Helvetin syvimpään nurkkaan palamaan kivuliaasti ja verisesti ikuisiksi ajoiksi vuvuzela-torvien säestyksellä ja pakotettuna katsomaan suomalaisia viihdeohjelmia. Aina silloin tällöin sitä osataan käyttää hyödyksi kuitenkin myös tarkoituksenmukaisesti luovempaan malliin, mistä Sega on saattanut antaa nyt esimerkin.

Sopivasti heti huhtikuun alkaessa Sega julkaisi Steamissa eräänlaisena vitsinä ”kasibittisen” Bayonetta-pelin, jonka kanssa yhtiö on yhdessä kehittäjä PlatinumGamesin kanssa hassutellut ennenkin. Tutkimalla kuitenkin pelin saavutustarjontaa ja erityisesti niihin kiinnitettyjä kuvia, ovat internetin salapoliisit onnistuneet löytämään piilotetun linkin. Siihen suuntaamalla eteen avautuu Segan virallisille sivuille vievä laskuri, joka kymmenen päivän kuluessa on paljastamassa jotain Bayonettaan liittyvää.

Loogisin vihjauksista tehtävä johtopäätös on se, että ensimmäinen Bayonetta olisi viimein saapumassa pc:lle. Toistaiseksi peliä on ollut mahdollista pelailla vain Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla ja Wii U:lla, joten pc-julkaisulle voisi vihdoin olla korkea aika. Bayonetta 2:ta ei sen sijaan kannata odotella, sillä peli sai syntynsä aikoinaan vahvasti Nintendon tuella.

Tai sitten Segasta on tämän päivän jälkeen muodostumassa myös yksi niistä syntisistä paskiaisista, jotka ansaitsevat lähtöpassit tuskalliseen kadotukseen. Pidetään ne soihdut, talikot ja necronomiconit toistaiseksi siis vielä lähettyvillä.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa