
Nyt se on virallista: E3-messuja ei järjestetä tänäkään vuonna.
Peliteollisuuden tunnetuimpiin vuotuisiin tapahtumiin lukeutuvan E3:n järjestäjät ovat ilmoittaneet, ettei tapahtumaa aiota järjestää tänä vuonna. Pelialan etujärjestö Electronic Software Association sekä tapahtumajärjestäjä ReedPop kertovat lausunnossaan jatkavansa kuitenkin yhteistyötä tulevien E3-tapahtumien järjestämiseksi.
ReedPopin VGC-sivustolle antaman lausunnon mukaan pelialan yritykset eivät kyenneet osallistumaan E3-messuille odotetulla tavalla resursointihaasteiden vuoksi.. Kesäkuulle kaavailtu tapahtuma kuihtuikin jo ennen peruutusta kokoon käytännössä kaikkien suurten pelijulkaisijoiden ilmoitettua, etteivät ne aio osallistua tapahtumaan.
Tämänvuotinen peruutus on jo kolmas kerta neljään vuoteen kun E3 peruutetaan. Vuoden 2020 ja 2022 tapahtumat jouduttiin perumaan koronaviruspandemiaan liittyneiden haasteiden vuoksi. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin pelkästään verkkotapahtumana. Jo tätä ennen E3-messujen merkitys oli hiipunut julkaisijoiden siirryttyä kasvavissa määrin omiin verkkoviestinnän kanaviinsa. Esimerkiksi Sony jätti tapahtuman kokonaan väliin vuonna 2019.
E3:n tulevaisuudensuunnitelmista ei tällä hetkellä ole tietoa.
Lähde: VGC
Kommentit
Kaipa tämä oli väistämätöntä. Onneksi on vielä Dorito-paavin kesäpelijuhla ja palkintogaala.
Sääli, mutta E3 on jo ollut pitkään kuolleena
Onhan tuo tavallaan sääli, ettei ole enää koko pelialan yhteen kokoavaa isoa tapahtumaa, mutta julkaisijoiden ja pelinkehittäjien näkökulmasta ei E3 ole tosiaan enää vähään aikaan ole ollut järkevin tai kustannustehokkain tapa esitellä tulevia pelejä.
Ei nuo Dorito Paavin tapahtumat samanlaista ennakkohypeä tai jälkipuintia ikinä aiheuta kuin E3 messut aina tekivät, mutta niin ne ajat vain muuttuu
Mielellään ottaisin vanhan E3:sen Dorito Paavin kesäkimaran sijaan.
Oi aikoja kun E3 oli kesän yksi kovin juttu.