Vuoden 2014 loppu lähestyy jo uhkaavasti, mutta Xbox Onen omistajat ehtivät saada vielä viimeisen ohjelmistopäivityksen konsoleilleen.

Marraskuun Xbox One -päivityksessä Microsoft panostaa kustomointitoimintoihin. Xbox Onen käyttäjäprofiilit voivat valita oman taustakuvansa esimerkiksi pelisaavutuksissaan ansaitsemistaan kuvista tai siirtää omia JPG- tai PNG-muotoisia kuviaan USB-muistilaitteelta tai DLNA-mediapalvelimelta. Lisäksi Xbox Live -profiiliinsa voi liittää nyt tiedon sijainnistaan sekä vapaamuotoisen kuvauksensa.

Myös sisällön löytämistä Xbox One -kauppapaikkalta on helpotettu tuoreessa päivityksessä. SmartGlass-mobiilisovelluksen käyttäjät voivat tutustua Games with Gold -ilmaispeleihin ja -alennussisältöön sekä selata ladattavia Xbox One -sovelluksia aiempaa helpommin.

Lähde: Major Nelson

Lisää luettavaa