Viikinkiselviytymispeli Valheim tarjoilee taas hieman enemmän koettavaa tuoreimman päivityksensä myötä.

Päivityksen 0.207.20 tähti ovat olleet vuoristoihin lisätyt luolat, joiden on määrä tuoda alueille vastaavanlaisia tiivisrakenteisempia haasteita kuin mitä pelin suo- ja Black Forest -lokaatioissa on tähän asti myös nähty. Törmätä niissä voi uusiin vihollisiin, ja onpa peliin ujutettu samalla uusia rakennusesineitä ja näin niillä kyhättäviä lisävarusteita.

Valheimin vanhassa sittemmin sisältösuunnitelmassa lisäys kantoi nimeä Cult of the Wolf. Siinä missä kyseessä on ollut pienempi lisäys peliin, työstää kehittäjä Iron Gate parhaillaan myös suurempaa Mistland-sisältöpäivitystä. Valmistuessaan sen on määrä lisätä Valheimiin sen kuudes biomi.

Ominaisuuksien ja toiminnallisuuksien osalta päivitys 0.207.20 on lisännyt Valheimin yksinpelaajille lisäksi pause-mahdollisuuden, ja tukeepa peli nyt myös virallisesti peliohjainten käyttöä. Pelin voi nyt rajata toimimaan myös tietyllä ruudunpäivitysnopeudella ja toki hajanaisia viilauksia ja bugikorjauksiakin on esitelty.

Kokonaisuudessaan päivityksen 0.207.20 muutoksiin voi tutustua Valheimin Steam-sivuilla.

Lisää luettavaa