Vuoropohjainen Hitman-strategia julkaistiin – tältä se näyttää

Hitman-sarjaan uutta otetta tuova Hitman GO on nyt ulkona. Niin on myös pelin traileri.

20.4.2014 14:45

Palkkatapposarja Hitmanin uusin osa Hitman GO julkaistiin kuluvalla viikolla iOS:lle. Sen sijaan, että kehittäjä Square Enix Montreal olisi lähtenyt kääntämään suurempien alustojen pelikokemusta taskukokoon, on GO juurikin kannettavaan käyttöön mukautettu vuoropohjainen strategiapeli.

Tukeakseen GO-pelinsä julkaisua Square Enix on tällä viikolla tuonut pelistään ulos pikaisen trailerin. Videolla erityisesti esitellään pelin hyvin lautapelimäiseksi tyyliteltyä ulkoasua, jonka keskiössä agentti 47 nähdään kyllä myös toiminnankin keskellä. Näkyville tuodaan esimerkiksi niin sekä murhailua, liikkumista kuin myös valeasujen hankintaakin.

Hitman GO on saatavilla 4,50 euron hintaan ja se sisältää heti kättelyssä pelattavaa 68 kentän edestä. Lisäkenttiä on myös tarkoitus julkaista peliin tulevaisuudessa, ja onpa myös Android-versio kokemuksesta myös työn alla.

Lisää luettavaa