Vuosikymmenen taival päättymässä – Sonyn PSP-käsikonsoli siirtyy eläkkeelle

Sony on tekemässä tänä vuonna näillä näkymin viimeiset PSP-toimitukset maailmalla. Kymmenen vuotta sitäkin tarua melkein kesti.

3.6.2014 21:14

Elektroniikkajätti Sony on ilmoittanut lopettavansa PSP-käsikonsolinsa toimittamisen jälleenmyyjille tänä vuonna.

Uutistoimisto Associated Pressin tietojen mukaan toimitukset päättyivät Yhdysvalloissa jo tammikuussa, kun taas Japanin vuoro koittaa nyt kesäkuussa. Eurooppaan viimeiset PSP:t tuodaan myös vielä lähitulevaisuuden aikana.

Toimitukset päättyvät juuri, kun PSP on täyttämässä pyöreät kymmenen vuotta. PlayStation Portable teki debyyttiinsä maailmalla joulukuussa 2004 laitteen saatua julkaisunsa kotimaassaan Japanissa. Lännessä käsikonsoli aloitti taipaleensa seuraavan maaliskuun aikana ensi Pohjois-Amerikassa, josta se pääsi Eurooppaankin asti lopulta saman vuoden syyskuussa.

PSP oli Sonyn ensimmäinen varsinainen loikkaus käsikonsolimarkkinoille. Helpolla konsoli ei missään vaiheessa päässytkään, sillä käytännössä alusta asti sillä oli vastassaan Nintendo DS – laite, joka tunnetaan nykyisin maailman myydyimpänä käsikonsolina. Hassummin PSP ei lopulta sekään toki pärjännyt, sillä laitetta maailmalla liikkuu nyt noin 80 miljoonaa kappaletta.

Elinaikanaan PSP ehti kiinnittää huomiota varsinkin tehoillaan, joiden ansiosta laitteella nähdyt pelit eivät ulkoisesti olleet kaukana PlayStation 2:lla nähdyistä tekeleistä. PSP tarjosi myös rutkasti multimediaominaisuuksia ja sen UMD-aseman myötä sille oli hankittavissa myös fyysisiä elokuvia tovin aikaa. UMD:n myötä akku oli kuitenkin varsinkin ensimmäisessä mallissa kovilla, eikä formaatti ollut pelien latautumisten suhteen aina kaikkein sujuvin vaihtoehto.

PSP tuki myös Memory Stick -muistikortteja ja näin laite auttoikin Sonya ottamaan tehokkaita askeleita kohti digitaalisten pelien kauppaa. Vuonna 2009 Sony jopa toi markkinoille PSP Go’n, joka tuki vain digitaalisesti hankittuja pelejä. Digitaalisuudelle ystävällisen lähestymistavan myötä PSP:stä tulikin lopulta myös varsin suosittu alusta homebrew-ohjelmistoille, kun laitteen salat murrettiin auki käyttäjien toimesta.

PSP:n tunnetuimpien pelien joukkoon lukeutuvat esimerkiksi sellaiset nimikkeet kuin LocoRoco, Patapon, Lumines, WipEout Pulse, Monster Hunter FreedomDissidia: Final Fantasy, Kingdom Hearts: Birth by Sleep, Daxter, Killzone: Liberation, God of War: Chains of Olympus, Grand Theft Auto: Liberty City Stories ja Metal Gear Solid: Peace Walker.

PSP:n seuraaja PlayStation Vita julkaistiin Japanissa vuoden 2011 lopulla. Eurooppaan se saatiin seuraavan vuoden helmikuussa.

Lähde: Associated Press, Gamasutra

Lisää luettavaa