The Walking Dead: The Final Season on jälleen tuotannossa.

The Walking Dead -seikkailupelisarjan viimeiseksi kaavaillun osan kehitystyö keskeytyi kehittäjä Telltale Gamesin sulkemisen myötä syksyllä. Telltale ehti julkaista neliosaisesta viimeisestä osasta kaksi ensimmäistä jaksoa ennen sulkemistaan. Sarjan oikeudet omistava Skybound Entertainment kertoi pian tämän jälkeen pyrkivänsä jatkamaan sarjan kehitystyötä alkuperäisten kehittäjien voimin.

Skybound kertookin nyt käynnistäneensä The Walking Dead: The Final Seasonin kehitystyön uudelleen. Myös myynnistä vedetyt kaksi ensimmäistä jaksoa palaavat uuden kehittäjän mukaan pikapuoliin myyntiin. Skybound kertoo paljastavansa kahden viimeisen jakson julkaisupäivät lähiaikoina.

Lähde: Skybound

Lisää luettavaa