The Walking Dead päättyy pc:llä osin Epic Games Storen yksinoikeutena

The Walking Dead: The Final Seasonia ei olla enää aikeissa myydä Steamissa.

21.12.2018 16:08

The Walking Dead: The Final Seasonista vastuun ottanut Skybound Games on vahvistanut yllättävän suunnitelman koskien pelin tulevaisuutta. Yhtiön mukaan The Final Season ei saavu enää muihin pc:n latauspalveluihin, kuten Steamiin, vaan vastaisuudessa sen kaupittelu uusille pelaajille tapahtuu pc:llä Epic Games Storen kautta.

– Epic ryhtyi heti toimiin työskennelläkseen kanssamme, jotta voisimme tuoda alkuperäisen tiimin takaisin ja varmistaa, että fanit saisivat koko The Walking Dead: The Final Seasonin, Skybound Games perustelee tapatunutta tuoreessa tiedotteessaan.

Mikäli pelin viimeisimmän kauden on ostanut kuitenkin itselleen jo aiemmin esimerkiksi Steamista, saa loput kaudet pelattavakseen myös sitä kautta. Lisäksi ainakin aiemmin Steamissa ostettujen kausien pitäisi pysyä ostajien pelattavissa vastaisuudessa.

Oheisella videolla Clementinen ääninäyttelijä Melissa Hutchison on vastannut myös muutamaan muuhun The Walking Dead -pelisarjan tulevaisuuttaa koskeviin kysymyksiin. Video nostaa esimerkiksi esille, että The Final Seasonin päätöstä on saapunut viimeistelemään noin 40 entistä Telltalen kehittäjää.

Suunnitelmissa Skybound Gamesilla olisi julkaista The Walking Dead: The Final Seasonin kolmas jakso 15. tammikuuta. Vielä sen jälkeen pelin olisi määrä saada yksi episodillinen pelattavaa.

Lähde: Skybound Games

Lisää luettavaa