Warcraft-elokuvankin ohjannut Duncan Jones rakastaa Full Throttlea niin paljon, että kirjoitti tälle elokuvakäsikirjoituksen ihan huvikseen.

Jones on hyödyntänyt koronakaranteenin tuomaa vapaa-aikaa luomalla täyden käsikirjoituksen Full Throttle -peliin perustuvalle elokuvalle. Elokuvaa ei ole muutoin olemassa, vaan kyseessä on Jonesin oma intohimoprojekti.

Innostus kirjoittamiseen sai alkunsa Red Knucklesin tekemästä Full Throttle 2020 -videosta. Jones jakoi koko valmiin käsikirjoituksensa pdf-tiedostona Twitterin kautta.

Full Throttle on LucasArtsin vuonna 1995 julkaisema moottoripyöräjengin johtajan seikkailuista kertova nimike. Se oli tiettävästi ensimmäinen peli, jonka ääninäyttelijät olivat valtaosin liittoon kuuluvia ammattilaisia. Musiikiksi lisensoitiin kokonainen The Gone Jackalsin albumi Bone to Pick

Jones on tunnettu myös vuonna 2009 ensi-iltansa saaneesta tieteiselokuvasta The Moon, joka oli miehen esikoisohjaus.

Full Throttle on nykyisin saatavilla remasteroidussa kuosissa pc:n ohella PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation Vitalle sekä mobiililaitteille.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa