Kehittäjä Inxile Entertainment on julkaissut joukon bugikorjauksia uutuuspeli Wasteland 3:een.

Wasteland 3:n uusin päivitys kajoaa ennen kaikkea pelin merkittävimpiin ongelmiin, jotka ovat pahimmillaan aiheuttaneet pelitallennusten rikkoutumisen. Inxile kertoo 1.1.0 -päivityksen korjaavan esimerkiksi sekä yksinpelissä että yhteistyötilassa ilmenneen bugin, joka on pyyhkinyt hahmojen ja tehtävien etenemisen. Bugisuudestaan kritisoitu yhteistyötila on saanut joukon muitakin korjauksia, joten pelikokemuksen pitäisi päivityksen myötä olla huomattavasti sujuvampi. Bugikorjausten ohella päivitys on säätänyt hieman pelin tasapainoa tekemällä tietyistä hahmoista voimakkaampia.

Wasteland 3:n 1.1.0 -päivitys on saatavilla nyt Steamissa. Microsoft Store -version sekä PS4- ja Xbox One -versioiden pelaajat joutuvat odottamaan korjausta tulevan viikon puoliväliin saakka.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa