Watch Dogs 2 päivittyi ilmaiseksi – loppu laajeni ja pelimaailmakin kasvoi

Watch Dogs 2:n uuden laajennusosan lähestyessä peli on laajentunut myös ilmaiseksi tuoreella päivityksellään.

15.2.2017 21:22

Uusi Watch Dogs 2 -päivitys on saapunut valmistelemaan peliä sen ensimmäistä suurempaa laajennusosaa varten. Uudesta päivitykestä on tosin iloa heillekin, joita tuleva maksullinen laajennus ei satu kiinnostamaan.

Päivityksen voimin Watch Dogs 2:n pelimaailma on kasvanut muutamilla uusilla alueilla, minkä lisäksi mukaan on ujutettu myös niin uusia asusteita, eleitä kuin tanssejakin. Pelin tarinaa on jopa samalla pidennetty hieman uudella loppukohtauksella, jossa kaksi miestä puhuvat pikaisesti puhelimessa. Innokkaimmat ovatkin jo sen perusteella saatujen hienovaraisten vihjeiden kautta arvuutelleet, että tulevaisuudessa hakkeripelisarja voisi viedä pelaajansa seikkailemaan Lontooseen.

Yksityiskohtaisemman listan päivityksen annista löytää Watch Dogs 2:n kotisivuilta. Pelin ensimmäinen laajennusosa Human Condition julkaistaan kevään aikoihin ja sen on luvattu tarjoavan kolme uutta tarinatehtävää peliin sekä lisää yhteistyöpelattavaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa