Wii siirtyy johtoon konsolisodassa

Vuoden etumatka ei riittänyt Xboxille

14.9.2011 21:53

Wii siirtyi konsolisodan johtoon. Xbox 360 julkaistiin jouluna 2005 eli vuosi ennen Wiitä ja PS3:a. Tällä hetkellä Financial Timesin mukaan Wiitä on ostettu 9 miljoonaa kappaletta Xbox 360:n yltäessä 8,9 miljoonaan. PlayStation 3 on myynyt 3,7 miljoonaa yksikköä.

Wiin etulyöntiasema Xboxiin nähden johtuu analyytikkojen mukaan monesta seikasta. Xboxeja myydään vain kahdella markkina-alueella, Euroopassa ja Amerikassa Wiin ollessa vahva myös Japanissa. Toisaalta myös Xboxin laatuongelmia on syytetty heikommasta menekistä.

Loppuvuonna kilpailu kuluttajista tulee olemaan kovaa, kun julkaisijoiden suurimmat pelinimikkeet rymistelevät markkinoille samaan aikaan taistelemaan pelaajien huomiosta.

Lähde: Financial Times

Lisää luettavaa