Wiin odotetun Super Smash Bros. Brawlin kotisivuja on päivitetty viime aikoina tiuhaan tahtiin ja pelistä on paljastettu paljon uusia tietoja. Viimeisimmissä raporteissa pelin tekijät ovat kertoneet uudesta Smash Ball -nimisestä aseesta, joka mahdollistaa huipputehokkaan lopetusliikkeen suorittamisen.

smashball2.jpg

Pelin kehityksessä tiiviisti mukana häärivän Masahiro Sakurain mukaan Smash Ball on kuin ”voimakas ja yksilöllistetty moukari”. Jokaisen hahmon käyttämänä Smash Ball saa aikaan erilaisen lopetusliikkeen, joka vahingoittaa kaikkia vastustajia todella voimakkaasti.

Tähän mennessä ainoa videoissa esiintynyt esimerkki on Marion lopetusliike, joka löytyy pelin viime vuoden E3-trailerista.

mariosmash.jpg

Sakurain tiedotteita uutisoiva sivusto on kertonut viime päivinä muutakin uutta pelin asevalikoimasta. Mukana on järeä Cracker Launcheriksi ristitty kanuuna, joka lähettää matkaan pieniksi sähikäisiksi räjähtävän panoksen. Liikkuminen ja hyppiminen on mahdollista asetta pidellessään.

smashgun.jpg

Tekijät vahvistivat lisäksi hiljattain, että pelissä nähdään sarjatuliaseita. Näillä ampuessaan on myös mahdollista liikkua ja hyppiä.

Kannattaa seurata projektin kehittymisestä tiedottavaa saittia, sillä viime aikoina se on päivittynyt lähes päivittäin.

wariosmash.jpg

Lisää luettavaa