Wii tekee ensiesiintymisensä Suomessa pelaajien onneksi DigiExpossa 12 testikonsolin voimin. Pääsin testaamaan ennen messujen avausta muun lehdistön mukana konetta ja seitsemää peliä. Suurin osa peliohjaimista oli langattomia, mutta muutamat kiinnittyivät vielä konsoliin teknisistä syistä johtuen. Siitä, miltä Wiin pelaaminen kotona tuntuu, saatiin kuitenkin hyvää esimakua, kun pelitilaa ja -aikaa riitti.
On mukavaa huomata, kuinka Nintendon uutukainen lunastaa jo testivaiheessa niitä tavotteita, mitä sille on tekijäpuoleltakin asetettu: naurua ja meteliä riitti, kun pelaajat kamppailivat helposti lähestyttävissä peleissä. Lähes kaikissa peleissä on monia uniikkeja ohjaustyylejä, mikä osoittaa uuden ohjaimen hyödyllisyyden.
Linkin ohjaaminen tarkassa syynissä
Heti Messukeskukseen saavuttuani suuntasin The Legend of Zelda: Twilight Princessin ääreen. Pelattavana olivat taistelu- ja kalastusosiot. Ohjain tuntui aluksi yllättävän herkältä, mutta alkukankeuden jälkeen homma alkoi luistaa. Valitsin ensimmäiseksi taisteluosion, jossa edettiin eräänlaisen luolaston läpi pomovastukseen asti. Linkin ohjaaminen tuntui oikeastaan samalta eli yhtä hyvältä kuin ennenkin. Kaikki esineitä hyödyntävät toiminnot tapahtuivat kuitenkin kaukosäätimen avulla, mikä vaati kieltämättä totuttelua.
Miekan esille ottaminen oli nopeaa, sillä siihen riitti vain pieni kaukosäätimen sivuttais- tai vinottaisliike. Sen jälkeen vihollisia pystyi iskemään normaaleilla miekaniskuilla tai pistämällä. Legendaarisen tehokas pyörähdysisku tapahtui taas nunchukia heiluttamalla. Taistelut tuntuivat kaiken kaikkiaan todella sulavilta, vaikka ruudulla oli välillä runsaasti vilskettä. Ainoa liike, jossa Wii joutui hieman hidastelemaan, oli pyörähdysisku, joka aiheuttaa onnistuessaan kasan erikoisefektejä. Miekan lisäksi käytössä olivat jousipyssy, bumerangi ja rautasaappaat.
Kalastusosio oli jo kontrolliensa puolesta todella mielenkiintoinen. Linkin kanoottia ohjattiin nunchuk-ohjaimen analogisauvalla. Sopivan kalapaikan löydyttyä onki otettiin käyttöön. Siiman heittäminen tapahtui nostamalla kaukosäädin ensin olan yli ja sen jälkeen tekemällä kaartava liike alaspäin. Heittopituuksien säätäminen oli helppoa ja realistisen oloista. Kuten oikeastikin, kalastus on loppujen lopuksi todellinen taitolaji. Esimerkiksi allekirjoittanut ei saanut ainuttakaan vonkaletta veneeseen asti, vaikka kala söi kiitettävästi. Thomas sen sijaan liekehti aamulla, mutta unohti säästää kaloja päälavalla pidettyyn esittelytilaisuuteen, jossa ei napannut sitten millään.
Kokonaisuutena Twilight Princess antoi hyvän ensivaikutelman Wiistä ja sen vallankumouksellisesta ohjaussysteemistä. Kyseessä on tuttu ja varmasti laadukas Zelda uudistetuilla kontrolleilla, joiden hallitseminen vienee kuitenkin aikansa.
Rallipelien edelläkävijä?
Seuraavaksi siirryin Nintendon Excite Truckin pariin, joka oli rennonoloinen rallipeli. Vauhdikasta menoa kontrolloitiin pitämällä kaukosäädintä yllättäen vaaka-asennossa. Auto kääntyi kallistamalla ikään kuin rattina toimivaa kaukosäädintä vasemmalle tai oikealle. Ohjaimen nappisijoittelu toimii käyttöasennosta ja -tarkoituksesta riippumatta tilanteessa kuin tilanteessa. Oikeastaan ainoa vaikea toimenpide on koneen uudelleenkäynnistäminen, joka tapahtuu painamalla yhtä aikaa pieniä "-"-, "home"- ja "+"-nappeja.
Excite Truck toimi erittäin hyvin ja oli ehdottomasti Wii-pelien positiivinen yllättäjä. Sen letkeä meno ja jatkuvasti muuttuvat ympäristöt jaksavat varmasti viihdyttää pitkään varsinkin, jos mukana on nettipeli. Rata-alueet kuluivat käytössä, joten jokainen kierros oli erilainen ja viihdyttävä. Realismia hakevien ei kannata kuitenkaan odottaa liikaa, sillä korkeat ilmalennot ja jatkuvat turbot eivät takaa aitoa ajokokemusta. En osannut odottaa, että autopeli tuntuisi Wiillä näin hyvältä. Kenties ohjaustekniikkaa käytetään tulevaisuuden rallipeleissä enemmänkin?
Marion odotettu paluu
Kolmantena vuorossa oli paljon puhuttu ja pitkään odotettu Super Mario Galaxy. Pelattavana oli ainoastaan viidessä minuutissa läpäistävä demo, joka oli ilmeisesti jo E3-messuillakin testattavana. Mario kuuluu niihin harvoihin pelihahmoihin, jotka eivät pääse hyödyntämään Wiin ohjainta kovinkaan paljon. Vain muutamat liikkeet käyttivät hyväkseen liikkeentunnistinta, mikä on sinänsä hieman outoa: onhan Super Mario Galaxy väkisinkin yksi Wiin suurimmista vetonauloista.
Demo koostui pitkälti tutusta kolikkojen keräämisestä ja vihollisten tallomisesta. Kenttärakenne on kuitenkin muuttunut radikaalisti sitten Sunshinen. Nyt Mario etenee tykkeinä toimivien tähtien avulla miniplaneetalta toiselle keräten tavaraa ja mukiloiden esteitä. Jostain syystä tämä idea ei innostanut pidemmän päälle. Ikävöin perinteistä Mario-meininkiä, jossa kentät voivat toki olla laajoja, mutta silti tarpeeksi yksinkertaisia. Sopivasti tarjoiltuna demossa väläytelty idea toimii kuitenkin erinomaisesti. Testijakso huipentui perinteisesti toimivaan pomovastukseen, jonka selvittämisestä palkittiin tähdellä.
Wario opastaa ohjaimen saloihin
Mario-demon läpäistyäni seuraava konsoli vapautui juuri sopivasti. Wario Ware: Smooth Moves vangitsi tutusti ensimmäisestä mikropelistä lähtien. On ihmeellistä, kuinka peli paranee jokaiseen versioon teknisesti, vaikkei sisältölaajennuksia juuri nähdä. Wario Ware tutustuttaakin pelaajat Wiin kaukosäätimeen perinpohjaisesti. Ohjainta saa pitää mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kun pääsee esimerkiksi toimimaan tarjoilijana, ajamaan autoa, tekemään hauiskääntöä tai pomppimaan hyppynarulla. Mikropelien tunnelmaa sävyttävät monissa muissakin peleissä käytettävät kaukosäätimen kaiuttimesta tulevat ääniefektit.
Peli neuvoi oivasti pienten kuvakkeiden avulla ennen jokaista mikropeliä, mitä niissä on tehtävä. Siksi peliin oli helppo päästä sisään, eikä ärsyttäviä "en mä tiennyt mitä tässä piti tehdä" epäonnistumisia tullut. Pelin toimivuutta varjostaa kuitenkin edelleen mikropelien määrä. 200 muutaman sekunnin pikasessiota eivät riitä pitkäksi aikaa. Ehkä Nintendo jakaa lisää mikropelejä Wiin nettipalvelun kautta myöhemmin? Joka tapauksessa Wario Ware: Smooth Moves oli joukon teknisesti kypsin ja toimivin testipeli.
Nintendon lupaukset toteutumassa
Päätimme Lassin ja Jirin kanssa tutustua seuraavaksi konsolin mukana tulevaan Wii Sportsiin. Hauska urheilupelikokoelma oli moninpelattavana, joten käytimme tilaisuuden hyväksemme. Vaikka pelit eivät olleet graafisesti näyttäviä, niiden tekninen toteutus vaikutti huolitellulta. Eri lajien lyönti- ja heittotekniikat luonnistuivat helposti ohjaimen reagoidessa pienimpiinkin liikkeisiin. Erityiseksi suosikiksi muun muassa golfia, nyrkkeilyä, keilailua ja tennistä sisältävän pelin tarjonnasta nousi baseball. Kaksinpelissä toinen pelaaja syötti ja toinen oli lyöntivuorossa. Jännittävä ottelumme Lassin kanssa ratkesi lopulta kunnariini, joka tosin innoitti hävinneen osapuolen treenaamaan tekniikkaansa. Juuri lyönnin oikea-aikaisuus ja saattosuunta ovat asioita, joita voisi hioa varmasti ikuisesti. Syöttäjän nopeat tai löysät ja kierteisest tai suorat heitot on opittava tunnistamaan. Yksinkertaisen kuoren alla voi olla siis vaikka kuinka monipuolinen pelisysteemi.
Muutkin pelit tuntuivat tekniikaltaan mukavan monipuolisilta ja realistisilta. Tenniksessä kaikki toimi syöttöä myöten, golfissa puttaaminen oli amatöörille yhtä vaikeaa kuin oikeasti ja keilailussa huomasin heittämäni pallon kaartavan aina vasemmalle, kuten oikeastikin! Yksinkertaisen ulkoasunsa ja helppojen kontrolliensa puolesta Wii Sports lienee osakseen juuri sitä, mitä Nintendo Wiiltä odottaa. Testisessioita sävyttivät riemunkiljahdukset ja runsas nauru. Tämä on juuri sellainen peli, johon esimerkiksi vanhempansa voisi haastaa sen kummempaa harjoittelematta. Pitkän linjan pelaajille sisällön puute voi kuitenkin tulla hyvin nopeasti vastaan.
Toinen samantyyppinen partypeli oli Wii Play, joka sisälsi muun muassa ammuntaa, kalastusta, pöytätennistä, biljardia ja hauskoja minipelejä. Wiin kaukosäädin ei toiminut tässä ehkä aivan niin hyvin kuin Wii Sportsissa tai Wario Waressa. Erityisesti pingiksessä palloon osuminen tuotti pelaajille suunnattomia vaikeuksia. Yhdessä paketissa lisäohjaimen kanssa kauppaan tuleva peli vaikutti silti sisällöltään hieman rikkaammalta kuin kilpailijansa. Urheilun lisäksi Wii Playsta löytyy erilaisia minipelejä. Ammunnan ohella suosikkini oli peli, jossa piti löytää kaksi samanlaista naamaa väkijoukosta - helpommin sanottu kuin tehty. Yhdessä Wii Sportsin kanssa nämä muodostavat kuitenkin melko vastustamattoman partypelipaketin.
Ison N:n tulkinta kuningaslajista
Mario Strikers Charged on Nintendon hahmojen oma jalkapallopeli. Oikeastaan muuta yhteistä kuningaslajin kanssa ei ole kuin pallo ja maalit. Yhdessä joukkueessa on aina neljä pelaajaa ja maalivahti, jotka taistelevat voitosta omilla säännöillään. Parhaimmillaan esimerkiksi erikoisliikkeellä tehdystä maalista voi saada neljä pistettä.
Peli pyöri hyvin siihen nähden, että ruudulla vilkkui ja välkkyi välillä todella paljon. Liikkeentunnistinta ei hyödynnetty oikeastaan muuten kuin minipeleissä, joissa maalivahdin täytyy torjua palloja. Pelaaminen tapahtuu pääasiassa nunchukin analogitatilla ja kaukosäätimen a- ja b-napeilla. Mario Strikers Charged kuuluu kaveriporukkapeleihin, eikä sekään luultavasti paisuttele sisällön määrällään.
Viimeisenä ja vähäisimpänä
Metroid Prime 3: Corruption oli messujen huonoin Wii-peli. Erittäin keskeneräiseltä vaikuttanut demo sisälsi kolme kenttää, joista yksi oli vaikuttava pomotaistelu Samuksen vanhaa tuttua Ridleya vastaan. Uusi Metroid oli suuri pettymys nimenomaan heikoin ohjausjärjestelmänsä takia: kääntyminen oli rasittavaa ja tähtääminen kovin epätarkkaa verrattuna muihin Wii-peleihin. Monet asiat selittyvät kuitenkin sillä, että sama versio oli pelattavana jo toukokuun E3-messuilla. Metroid hyödyntää liikkeentunnistusta erittäin paljon, joten sen hiominen on paikallaan.
Muuten peli näytti samalta vanhalta Metroidilta. Tekstuurit olivat parantuneet sitten GameCube-aikojen, mutta muuten ei oltu menty kovinkaan paljon eteenpäin. Ehkä lopullinen versio parantaa vielä silläkin saralla. Ridleya vastaan käyty pomotaistelu oli hienosti suunniteltu. Taistelu käytiin käytännössä koko ajan ilmassa, sillä Samus ja Ridley tippuivat kuiluun, jonka loppu lähestyi hermostuttavan nopeasti. Hirmulisko oli siis hoideltava ennen metrimittarin nollautumista. Allekirjoittanut oli juuri iskemässä viimeistä niittiä, kunnes Samus kiljaisi ja kuolema tuli. Ridley ehti siis tällä kertaa ensin.
Kuukauden päivät odotettavana
Kokonaisuudessaan Wiin testaaminen oli rohkaiseva ja mukava kokemus. Liikkeentunnistus ja ohjaaminen tuntuivat varsin hyvältä miltei jokaisessa pelissä. Systeemin monipuolisuus ja muokkausmahdollisuudet ovat valttia jatkossa, kun pelejä tulee enemmän. Television päälle kiinnitettävä liikettä havaitseva sensori oli pienempi kuin odotin, ja niin olivat oikeastaan itse konsoli ja sen ohjaimetkin.
Graafisesti Nintendo on kilpailijoitaan pahasti jäljessä. GameCube-parhaimmiston grafiikoista ei olla juurikaan edetty. Harmi, että Wiin valikoitakaan ei päässyt vielä tutkimaan. Voimme kuitenkin jo nyt julistaa, että Nintendo on onnistunut ainakin hyvin lupaamassaan vallankumouksessa. Viimeisen sanan voi sanoa vasta jouluna, kun hiotut pelit ovat markkinoilla, ja pelaajat totutelleet systeemeihin.
Wii julkaistaan Suomessa 8. joulukuuta 269,90 euron hintaisena.
Kommentit
Mitä sitten? Itse olen jo tilannut.
Grafiikka on varmasti ensi vuonna parempaa,koska julkaisu pelien tekeminen on aloitettu Gamecube moottorilla.Odotellaapas Wiin uutta resident eviliä,niin grafiikka on varmasti siistiä.
"Tuntuu siltä, että näiden grafiikkahuo*ien mielestä hyvä grafiikka=fotorealistisuus. voisi itseltä jäädä mariot pelaamatta, jos pelissä hypittäisiin fotorealistisen putkimiehen kanssa aidonnäköisten kipikonnien päällä ja kerättäisiin aidonnäköisiä eurokolikoita"
Paras kommentti ikinä mitä oon näillä palstoilla nähny! Tuli heti pelottava mielikuva päähän, enkä nyt saa sitä pois mielestäni :D
Peleissä on todellakin paljon muutakin kuin se grafiikka. Toivottavasti pelintekijätkin tajuaisivat sen ja alkaisivat luoda sisältöä grafiikalla höystettynä.
Realistisuutta saa peleihin lisää esim fysiikan mallinnuksella, ei grafiikalla.
Tosta grafiikasta sen verran että tokihan se on hienoa mitä lähemmäs aitoa kuvaa päästään esim. jääkiekkopelissä tai muussa urheilussa. Toisaalta se taas voi olla paha asia vaikkapa FPS peleissä..kelatkaa nyt jos graffa olisi fotorealistinen niin ammuskelu tuntuisi lähinnä sairaalta..vai olenko ihan väärässä??:)
Siis kaiken kaikkiaan wii oli melko vakuuttava, mutta silti mielestäni kolkki boxilla on tulossa jo niin rautainen second wave line-up (Gears of war, Lost planet yms.) että pitää todella harkita minkä konsolin lopulta ostaa...
Tee kuten minä ja osta molemmat.
Tosin ostin oman X360 jo kauan sitte ja Wiin
ostan ennen joulua ni on ollut aikaa säästää.
Turha sitä konsolin ostamista on vuosi tolkulla märehtiä. Osta se mikä on saatavilla ja loput sitten kun ilmestyy. Vanhat voi myös myydä pois jos ei miellytä.
Oikea pökäle koko WII!
Paska grafiikka pissassa (ainakin noiden kuvien osalta)... taitaa PS3:kin rumin peli olla huomattavasti hienompi kuin wiin hienoin.