Elektroniseen urheiluun keskittyvä komedia on parhaillaan työn alla valkokankaita varten, viihdelehti Variety raportoi.

Uutta elokuvaa työstää tuotantoyhtiö Legendary ja sen tähtenä on tarkoitus nähdä koomikkoveteraani Will Ferrell. Elokuvassa Ferrellin on määrä esittää menestyksekästä eSports-tähteä, joka iästään huolimatta pystyy edelleen laittamaan kampoihin nuoremmalle pelaajapolvelle.

Minkäänlaista nimeä projektille ei ole vielä julkisesti annettu. Varietyn tietojen mukaan elokuvan tekijät käyvät parhaillaan keskusteluja Evil Geniuses- ja Fnatic-joukkueiden kanssa niiden mahdollisesta esiintymisestä pätkässä.

Käsikirjoituksen ovat elokuvaa varten tehneet Michael Kvamme ja Jordan Dunn, jotka ovat mukana myös kynäilemässä kolmatta elokuvateattereihin saatavaa Paavo Pesusieni -elokuvaa. Hengeltään leffan kerrotaan mukailevan hieman Ferrellin NASCAR-vetoista Talladega Nightsia.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa