Windows 10 ilmaiseksi Windows 7- ja 8.1 -käyttäjille vuoden ajan – peliominaisuuksia julki

Windows 10 sisältää joukon Xbox-ominaisuuksia. Se on myös mahdollista saada ilmaiseksi, mikäli hallusta löytyy jo Windows 7 tai Windows 8.1.

22.1.2015 11:45

Microsoftin uusi käyttöjärjestelmä Windows 10 tulee olemaan vuoden ajan saatavilla ilmaisena päivityksenä kaikille Windows 7-, Windows 8.1- ja Windows Phone 8.1-käyttäjille, kunhan käyttöjärjestelmä vain virallisesti julkaistaan. Ohjelmistojätti on vahvistanut asian keskiviikkona järjestämässään lehdistötilaisuudessa.

Samaisessa tilaisuudessa Microsoft pureutui viimein vahvemmin Windows 10 -peliominaisuuksiin. Näistä huomattavin sattui olemaan Xbox-sovellus, jonka eräs merkittävimpiä tarkoituksia on lähentää Xbox Onen ja pc:n suhdetta.

Yksinkertaisemmillaan Xbox-sovellus on keino kirjautua Xbox Liveen pc:ltä käsin ja vuorovaikuttaa kavereiden kanssa esimerkiksi näille viestimällä ja näiden tekemisiä seuraamalla. Osaksi sovellusta on samalla kuitenkin rakennettu myös mahdollisuus suoratoistaa Xbox Onelta pelejä Windows 10 -laitteisiin ja pelata näin esimerkiksi Forzaa Windows-tabletilla. Mikäli jokin peli tukee myös Xbox One- ja pc-pelaajien välistä yhteistä pelaamista, voi Xbox-sovellus liittää pc:llä pelaavan kaverin helposti tämän Xbox-kaverin käynnissä olevaan peliin.

Ensimmäinen vahvistettu Xbox Onen ja Windows 10:n välillä toimiva peli on Lionhead Studiosin Fable Legends. Fable Legends on myös ensimmäisiä pelejä, jotka hyödyntävät Microsoftin uutta DirectX 12 -ohjelmointirajapintaa, jonka pitäisi avittaa kehittäjiä saamaan enemmän irti peleistään.

Mielenkiintoinen erikoisuus Xbox-sovelluksessa on myös siihen rakennettu pelikuvaa tallentava ominaisuus. Pelasi Windows 10:llä sitten ihan mitä vain Windows-peliä esimerkiksi Steaminkin kautta, pitäisi Xbox-sovelluksen pystyä nauhoittamaan siitä taustalla jatkuvasti puolen minuutin pituisia pelikuvavideoita. Mikäli pelissä tapahtuu siis jotain erikoista, voivat pelaajat helposti kehoittaa Xbox-sovellusta tallentamaan pelaamisen taustalla nauhoitetun pelikuvapätkän ja jakaa sen sitten esimerkiksi kavereilleen.

Windows 10 julkaistaneen virallisesti vielä tämän vuoden puolella. Uusien peliominaisuuksien ohella se on tarjoamassa muun muassa uuden Project Spartan -työnimellä varustetun nettiselaimen, joka mahdollistaa esimerkiksi piirrosten ja muistiinpanojen tekemisen suoraan selattavan verkkosivun päälle. Myös jo Windows-puhelimilla tavattu Applen Siriä muistuttava virtuaalinen apuri Cortana saadaan osaksi Windows 10:tä. Cortanan erikoisuus Windows 10:ssä on se, että sen pitäisi oppia jatkuvasti aina vain enemmän käyttäjästään.

Koosteen Microsoftin tuoreen Windows-esityksen julkistuksista voi katsastaa oheisesta videosta. Siitä ei tosin käy ilmi, että Xbox-pomo Phil Spencer piti lehdistötilaisuudessa yllään Battletoads-paitaa. Hmm…

Parhaillaan Windows 10:een on voinut päästä käsiksi liittymällä osaksi Microsoftin Insider-testaajaohjelmaa.

Päivitys kello 22.15: Microsoft on tarkentanut, että Xbox-sovelluksen tarjoamaa suoratoistoa tukevat vain tietyt ennalta määrätyt pelit. Se toimii myös vain paikallisessa Wi-Fi-verkossa.

Lähde: Microsoft

Lisää luettavaa