Vasta kaksi kuukautta sitten ilmestynyt Windows 10 on jo rynninyt Steam-pelilatauspalvelussa suosituimpien käyttöjärjestelmien kärkijoukkoon.

Steamin omistavan Valven juuri julkaisemien tuoreiden tietojen perusteella Windows 10 on tätä nykyä jo toiseksi yleisin käyttöjärjestelmä palvelun käyttäjien keskuudessa. Vaikka Windows 7:ää käyttää edelleen lähes puolet Steam-pelaajista, on Windows 10 jo hurauttanut ohi järjestelmän rankasti kritisoiduista 8- ja 8.1.-versioista.

Yhteensä Windows 10:n kelkkaan on hypännyt tarkalleen 24,87% kaikista Steam-käyttäjistä, kun Windows 8.1:ssä pysyttelee vielä 19,08 prosenttia. Kolmen suosituimman ohella muita Windows-versioita käyttää yhteensä vain vajaat kuusi prosenttia. Linux- ja OS X -käyttäjistä koostuu vain murto-osa Steamin pelaajakunnasta.

Vielä nuoren Windows 10:n hurja nousukiito lienee pitkälti Microsoftin näennäisen anteliaisuuden ansiota, sillä tekelettä tarjoillaan ilmaisena päivityksenä kaikille Windows 7:n ja 8:n käyttäjille. Yhtiö toivoo uuden käyttöjärjestelmän pyörivän yhteensä miljardissa laitteessa vuoden 2017 loppuun mennessä. 

Lähde: VentureBeat

Lisää luettavaa