Netflix on antanut ensimmäiset maistiaiset The Witcher -televisiosarjansa toisesta kaudesta.

Uusilla kuvilla näytille on tuotu ensin Henry Cavillin näyttelemä Geralt, joka on pukenut ylleen tällä kertaa muotoilultaa astetta lihaksikkaamman panssarin. Myöhemmässä kuvaparissa vuorostaan esitellään, kuinka Freya Allanin esittämä Ciri valmistautuu oppimaan miekkojen kalisuttelua.

Virallinen juonitiivistelmä varmistaakin, että Geralt ja Ciri ottavat suunnakseen seuraavaksi Geraltin kasvupaikkana toimineen Kaer Morhenin ja saavat myös tasapainotella nuoren tytön mystisten voimien kanssa. Kuninkaiden, haltioiden, ihmisten ja demonien välinen keskinäinen juonittelu jatkuu toki sekin. Samaan aikaan Yenneferin luullaan vastaavasti menehtyneen Soddenin taistelussa, mutta totuus on todennäköisesti kovin toisenlainen.

The Witcherin kakkoskaudella ei ole vielä ilmestysmisajankohtaa. Uuden kauden tuotanto koki monien viihdeprojektien tavoin lykkäyksen koronapandemian johdosta, mutta se ei ole estänyt Netflixiä julkistamatta kesällä myös uutta minisarjaa The Witcher: Blood Origin. Tuloaan tekee yhä myös animaatioelokuva Nightmare of the Wolf.

Kolmas The Witcher -kausi näyttää sekin todennäköiseltä. Sarjan vetäjä Lauren S. Hissrich on vahvistanut aiemmin, että suunnitelmia sarjan varalle on tehty kaikkiaan seitsemän kauden edestä.

Lisää luettavaa