Wizards of the Coastin pelistudio tekee täysin uutta scifiseikkailua BioWare-veteraanien johdolla

Wizards of the Coastin uusi pelistudio kehittää täysin uutta scifiseikkailua.

2.2.2020 10:31

Wizards of the Coastin viime vuonna perustama pelistudio, Archetype Entertainment, on raottanut verhoa debyyttiprojektinsa tekoprosessiin. Vetovastuussa uudella kehittäjällä ovat BioWarella aiemmin työskennelleet James Ohlen ja Chad Robertson.

Ohlen palkattiin Archetype Entertainmentin vetäjäksi viime huhtikuussa. Tuolloin studio kertoi keskittyvänsä tekemään pelejä, jotka eivät pohjaudu Wizards of the Coastin maineikkaisiin Dungeons & Dragons– ja Magic: The Gathering -tuoteperheisiin. Uuden projektin kuvaillaankin sijoittuvan täysin uuteen science fiction -maailmaan. Peli olisi myös määrä julkaista useille eri alustoille.

BioWarella Ohlen työskenteli muun muassa Baldur’s Gaten ja Star Wars: Knights of the Old Republicin pääsuunnittelijana. Robertson puolestaan oli BioWare Austinin teknologiapäällikkö ja ohjaaja. Hänen roolinsa Archetypella on varapuheenjohtajana ja toimitusjohtajana.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa