World of Tanks saa melkoisen kasvojenkohotuksen – grafiikkamoottori kokonaan uusiksi

World of Tanksin pc-versio vaihtaa grafiikkamoottorinsa uuteen vuoden 2018 alkupuoliskolla. Myös muita uudistuksia luvassa.

24.12.2017 09:57

Ilmaispeli World of Tanks täyttää tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka pelin panssarivaunujen ulkoasua on vuosien varrella ehditty parannella, on sen grafiikkamoottori ehtinyt jo ikävästi vanhentua. Tähän asiaan saadaan korjaus ensi vuoden maaliskuussa, kun peliin julkaistaan suuri 1.0-päivitys, joka muun muassa vaihtaa sen grafiikkamoottorin kokonaan uuteen.

1.0-päivityksen myötä pelin 25 karttaa suunnitellaan uusiksi vastamaan nykyaikaista teräväpiirtografiikkaa. Karttojen yksilöllisyyttä korostetaan uusitulla dynaamisella musiikilla ja taustaäänillä. Tekijöiden uudistuksen ei uuden moottorin ansiosta pitäisi vaikuttaa lainkaan pelin suorituskykyyn.

Uusi pelimoottori lisää ympäristöihin myös fysiikkamallinnuksen sekä realistisen ja dynaamisen valomaailman. Karttojen musiikki ja äänimaailma yksilöidään niiden sijannin mukaan ja ääniraita vaihtelee taistelun kulun mukaisesti.

Kuka tahansa voi nyt saada esimakua päivityksestä World of Tanks enCore 2018:n avulla. Sen voi ladata ilmaiseksi täältä.

World of Tanks 1.0 ilmestyy maaliskuussa 2018.

Lähde: Wargaming

​Uusi Lakeville

Vanha Lakeville

 

Lisää luettavaa