Worms-sarja tavoittelee äärimmäisyyksiä tasku-PlayStationilla

Team17 tuo Worms-sarjan Vitalle julkaisemalla Worms Revolutionista päivitetyn version.

21.7.2013 11:45

PlayStation Vita on kuluvan vuoden aikana saamassa palansa Worms-sarjasta. Alkusyksyn aikoihin Team17 on julkaisemassa laitteelle Worms: Revolution Extremen, joka nimensä mukaisesti tarjoaa viime vuonna nähtyä matotoimintaa hieman päivitetymmässä muodossa.

Revolution Extremella pelaajat saavat koluttavakseen 47 kampanjatehtävää, 25 pulmatehtävää sekä tietysti niin netissä kuin lähiverkossa toimivan moninpelin kolmen eri pelitilan muodossa. Uutuutena uuden version mukana nähdään kosketusnäyttökontrollit sekä mahdollisuus yhdistää peli PlayStation 3:n Worms Revolutioniin. Tätä kautta pelaajat voivat niin vaihtaa tallennuksiaan versiosta toiseen kuin myös ansaita erinäisiä lahjoja suorittamalla tiettyjä vaatimuksia pelatessa.

Team17:llä piisaakin kiirettä Wormsien kanssa nyt varsin urakalla. Vasta hiljattain se vahvisti työstävänsä sekä mobiililaitteille että pc:lle uusia sarjaan kuuluvia tuotoksia.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa