Julian Gollopin tuleva X-COMin henkinen jatkaja, Phoenix Point, on kokenut jälleen uuden viivästyksen.

Alkujaan jo loppuvuodelle 2018 suunniteltu peli jouduttiin siirtämään ”potentiaalinsa saavuttamiseksi” ensin kesäkuulle 2019, mutta nyt julkaisu venähtää vielä ylimääräisellä kolmella kuukaudella syyskuulle 2019.

Peliä rahoittaneille tukijoille julkaistussa viestissä Gollop pahoittelee päätöstä ja kertoo studion käyttävän ylimääräisen ajan pelin testaukseen ja hiomiseen, jotta se yltäisi fanien odottamalle tasolle.

Gollop kuitenkin vihjaili samassa yhteydessä, että tukijat saavat maaliskuussa pelattavakseen uuden testiversion, joka sisältää hyvin paljon uutta sisältöä.

Phoenix Point on vuoropohjainen strategiapeli, jossa pelaajat puolustavat Maata alati kehittyviä muukalaishirviöitä vastaan. Peli yhdistää taktista taistelua sekä laajempaa strategiaa tukikohdan rakenteluineen.

Phoenix Point julkaistaan pc:lle syyskuussa 2019.

Lisää luettavaa