Xbox 360 sai taas järjestelmäpäivityksen parin vuoden tauon jälkeen

Microsoft ei ole vielä hylännyt kohta kolmetoistavuotiasta Xbox 360 -konsoliaan.

28.5.2018 04:58

Xbox 360:n valmistuksen päättymisestä on kulunut jo pari vuotta, mutta Microsoft tukee konsolia edelleen.

Kolmetoistavuotias konsoli on saanut viime viikon lopulla ensimmäisen käyttöjärjestelmäpäivityksensä pariin vuoteen. Microsoft ei ole paljastanut tarkkoja yksityiskohtia päivityksen sisällöstä, eikä luvassa liene enää isoja uudistuksia. Päivityksen kerrotaan kuitenkin sisältävän pieniä bugikorjauksia sekä parannuksia.

Xbox 360:n edellinen käyttöjärjestelmäpäivitys julkaistiin maaliskuussa 2016. Konsolin valmistus lopetettiin huhtikuussa 2016, mikä selittää päivitystahdin hiljentymistä. Valmistuksen loppumisesta huolimatta Microsoft kertoi jatkavansa Xbox 360:n tukemista toistaiseksi esimerkiksi Xbox Live -verkkopalveluiden muodossa. Yhtiön pääpaino on kuitenkin vuonna 2013 julkaistulla Xbox One -konsolilla, jolla voi pelata myös kasvavaa joukkoa Xbox 360 -pelejä.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa