Xbox 360:n kymmenvuotinen taival tuli päätökseensä

Microsoft kertoo lopettaneensa Xbox 360 -konsolin tuotannon kymmenen vuoden taipaleen jälkeen.

21.4.2016 05:00

Microsoftin Xbox 360 -konsolin tarina on saapumassa päätökseensä.

Yhtiön Xbox-osaston johtaja Phil Spencer kertoo Microsoftin lopettaneen uusien Xbox 360 -konsolien tuotannon reilun kymmenen vuoden jälkeen. Olemassaolevat konsolivarastot myydään luonnollisesti loppuun, joten Xbox 360 -pakkauksia voi löytää jonkin aikaa kauppojen hyllyiltä alueesta riippuen.

Microsoft ei kuitenkaan vielä lopeta Xbox 360:n tukemista. Esimerkiksi Xbox Live -palvelut ovat edelleen saatavilla Xbox 360:llä. Lisäksi laitteille tarjotaan teknistä tukea Xbox-verkkosivuilla. Yhtiö muistuttaa myös Xbox 360 -pelien elinkaaren jatkumisesta Xbox Onen taaksepäinyhteensopivuuden ansiosta.

Xbox 360 saapui kauppoihin ensimmäistä kertaa 22. marraskuuta 2005, jolloin konsoli julkaistiin Pohjois-Amerikassa. Tiettävästi Xbox 360 on maailman kuudenneksi myydyin konsoli n. 84 miljoonan kappaleen myyntilukemilla.

Lähde: Xbox

Lisää luettavaa