Xboxin seuraajaa ei tulla näkemään vielä. Microsoft on juuri ilmoittanut Xbox 360:n startanneen kuluvan vuoden mainiosti. Aikavälillä tammikuun 1. – maaliskuun 31. Xbox 360 -laitteita on myyty 2,7 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Samalla aikavälillä Kinectiä myytiin 1,5 miljoonaa kappaletta.
Näiden lukujen valossa Microsoft kertoo, ettei yhtiö ole vielä valmis uuteen konsolisukupolveen. Kinect on valloittanut ostajat täysin ja konsolin myyntiluvut ovat nousussa. Niinpä Microsoft kertoo keskittyvänsä lähitulevaisuudessa Xbox 360:een ja Kinectiin.
Nintendo paljastaa uuden sukupolven konsolinsa tänä kesänä E3-messuilla. Microsoft ei kuitenkaan aio lähteä vielä tuohon leikkiin mukaan.
Lähde: Eurogamer