Xbox Cup, päivä 2 / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox Cup, päivä 2

30.06.2006 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
2

Xbox Cup kokoaa Saksassa 29.6. – 2.7. välisenä aikana edustajia kaikkiaan 32 maasta kilpailemaan virtuaalijalkapallon maailmanmestaruudesta. Xbox Cupin finaalit järjestetään Berliinissä jalkapallon MM-kisojen yhteydessä, 8 500 katsojaa vetävällä Adidas Stadiumilla. Virtuaalijalkapalloa kisataan Xbox 360-pelikonsolilla EA Sportsin 2006 FIFA World Cup -pelissä. Suomella on kisoissa on joukkue, jonka edesottamuksista raportoi tiimin mukana kulkeva Pelaajan toimittaja Miikka Lehtonen.

Jos en tästä matkasta ole muuta oppinut, niin ainakin haistattamaan pitkät säätiedotuksilla. Ennakkoon Berliinin alueelle ennakoitiin koko viikonlopuksi 30 asteen hellekelejä ja puhdasta auringonpaistetta taivaan täydeltä. Eilisen semilämpimän kelin jälkeen toinen päiväni Saksassa osoittautui suorastaan kalseaksi. Harmaan pilvinen taivas, kylmä tuuli ja sateen uhka eivät aivan vastanneet ennakko-odotuksia. Onneksi pakkasin mukaan myös pitkiä housuja.

IMG_0678_lite.jpg

Toinen päivä toi mukanaan myös varsinaisen turnauksen. Suomi arvottiin eilen samaan lohkoon Portugalin, Uuden-Seelannin ja Hongkongin kanssa. Ensimmäinen ottelu asetti Suomen Hongkongia vastaan. Hieman yllättäen kentälle juoksi kuitenkin Turkin joukkue ja näin ensimmäinen kisaselkkaus oli valmis. Organisoijat kun luulivat, ettei Hongkongin maajoukkuetta löydy koko pelistä ja näin pojat pelasivat valitsemallaan joukkueella. 1-1-tasatulokseen päättyneen ottelun jälkeen Uuden-Seelannin joukkue protestoi äänekkäästi tapahtunutta, himoiten tietenkin itse helpompia pisteitä Hongkongilta. Pienen tarkistuksen jälkeen maajoukkueen olemassaolo huomattiin ja uusintaottelu organisoitiin myöhemmäksi.

Seuraavassa pelissä vastaan juoksi rempseällä menolla turnaukseen altavastaajana lähtenyt Uusi-Seelanti, joka otti avausottelussaan komeasti turpaansa Portugalilta. Paljon parempaa ei ollut tiedossa Suomeltakaan, sillä Ricardo ja Niko hallitsivat peliä selvästi alusta saakka. Selkeä hallinta toikin pian johtomaalin Mikael Forssellin onnistuneen läpiajon seurauksena. Tolpat kolisivat pari kertaa, mutta lisämaaleja ottelussa ei enää nähty.

Suomen virallisessa päätöspelissä virtuaalileijonat saivat vastaansa kahden rökälevoiton myötä jo jatkopaikkansa varmistaneen Portugalin. Vuoden 2004 kisaisäntä ei lähtenyt säästelemään paukkujaan, vaan nopean avausosuman jälkeen karkasi rumaan 5-0-voittoon. Suomen puolustusvoittoinen taktiikka ei siis aivan toiminut, mutta toisaalta katseet olivat jo tiukasti jatkopaikan ratkaisevassa Hongkong -uusintaottelussa.

Tasapelikin olisi riittänyt jatkopaikan varmistamiseen Suomelle, mutta pojat halusivat selvästi puhdistaa kasvojaan nöyryyttävän tappion jälkeen. Hongkong oli vain suupala ja Suomi jatkoi pudotuspeleihin riemukkaan 4-0-voiton myötä.

Paljon pitemmälle rahkeet eivät valitettavasti riittäneet, sillä pudotuspeleissä vastaan tuli suoraan Italian, Englannin ja USA:n lohkon voittanut Itävalta. Nopea avausmaali pakotti suomalaiset heti takaa-ajoon, jota ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Jo ennen taukoa alppimaalaiset johtivat 3-0, jotka jäivät myös loppuluvuiksi. Näin suomalaiseen urheiluhistoriaan kirjattiin jälleen uusi luku teemalla "mikä meni pieleen?"

Ihailtavasti joukkue ei sen suuremmin tappiotaan kierrellyt, vaan totesi hävinneensä paremmilleen. Rentotunnelmaisesta turnauksesta poistuminen ei poikia myöskään näkyvästi harmittanut, eikä ihme. Pelaajat nimittäin jatkoivat pelipaikalta bussilla kohti Saksan ja Argentiinan puolivälieräottelua.

Muuten turnaus osoittautui odotetun kovatasoiseksi. Murskalukuja ei pahemmin nähty, vaan pelit olivat ensimmäisenä päivänä sangen tasaisia ja mikä tärkeintä, hyvähenkisiä. Läppä lensi ja pelaajat juhlivat omien maaliensa lisäksi myös vastustajan osumia... ainakin hieman.

Oma matkani jatkui jalkapatikalla Berliinin halki takaisin kohti hotellia, sillä meitä aitoon otteluun pääsemättömiä onnettomia ei oltu huomioitu paluukyydillä. Taksin etsiminen osoittautui myös täydeksi fantasiaksi, eikä ihme: eilen ihmeen tyhjät Berliinin kadut natisivat nyt vertauskuvallisista liitoksistaan, kun koko kaupunki virtasi aukioille ja jokien rannoille seuraamaan omiensa edesottamuksia.
IMG_0680_lite.jpg

Saksan liput liehuvat ikkunoissa ja kymmenien tuhansien ihmisten käsissä. Tunnelma on vielä vasta nousussa, joten hotellissa istumisen sijaan taidan itse siirtyä myös seuraamaan ratkaisupelejä.

- Miikka Lehtonen, Berliini

(Klo. 17.18, 30.06)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hyviä artikkeleja molemmat.

Peukkua!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

loistavaa!