Xbox Cup, päivä 3 / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox Cup, päivä 3

1.07.2006 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
8

Xbox Cup kokoaa Saksassa 29.6. – 2.7. välisenä aikana edustajia kaikkiaan 32 maasta kilpailemaan virtuaalijalkapallon maailmanmestaruudesta. Xbox Cupin finaalit järjestetään Berliinissä jalkapallon MM-kisojen yhteydessä, 8500 katsojaa vetävällä Adidas Stadiumilla. Virtuaalijalkapalloa kisataan Xbox 360-pelikonsolilla EA Sportsin 2006 FIFA World Cup -pelissä. Suomella on kisoissa on joukkue, jonka edesottamuksista raportoi tiimin mukana kulkeva Pelaajan toimittaja Miikka Lehtonen.

Sitä saa mitä tilaa. Eilen huutelin kovaan ääneen lämpimien kelien perään ja tänään seurasi tuntuva palaute. Aamulla kaupunkia kierrellessäni lämpötila oli jo pitkälti yli 20 asteen ja puolen päivän lähestyessä se ylitti 30 asteen haamurajan. Tunnelma kaupungilla oli vähintään äijäkäs, varsinkin Berliinin pääliikkumamuodoksi muodostuneissa junissa.

Saksan eilinen, riemukas voitto Argentiinasta näkyy ja tuntuu edelleen. Aamulla puiston penkit olivat täynnä väsyneitä juhlijoita, eikä ihme, sillä sotarummut soivat sen verran pitkään ja innokkaasti, että hotellin 30. kerroksessa oli vaikea nukkua. Kisainnostus tuntuu muutenkin vallanneen koko kaupungin ja tuoneen esiin sitä todellista futiskulttuuria. On upeaa nähdä, miten ihmiset kaikilta eri elämänaloilta pukeutuvat Saksan pelipaitoihin ja joukkueensa väreihin.

Perheenäidit, kadunlakaisijat, hotellin vastaanottovirkailijat ja jopa suurista sijoituspankeista tulevat pukumiehet tunnustavat kaduilla värejään. Vaikka olen itse ollut Englannin miehiä siitä asti, kun olen futiksesta jotain tajunnut, saksalaisten kisakuume osoittautui tarttuvan laatuiseksi. Tunnustan hieman hämmästyneenä itsekin puoliksi tuulettaneeni, kun Jens Lehmann nappasi ratkaisevan rankkarin kouriinsa. Kaikkea sitä kokee, kun vanhaksi elää.

IMG_0679lite.jpg

Tässä pätsissä pelattiin myös Xbox Cupin loppuottelu. Adidaksen järjestämä World of Soccer on kuin jalkapallon ihmemaa. Puoli tusinaa 3-on-3-tyyppistä kenttää, erilaiset teemaradat ja futisaiheiset toimintapisteet antoivat paikalle kerääntyneelle väkijoukolle täydet mahdollisuudet todelliseen futisjuhlaan. Tilaisuudessa haastattelemani Peter Moore oli syystäkin vakuuttunut puitteista, joten suuntasin ensi tilassa täyttämään kamerani muistikortin kuvilla... ja tässä vaiheessa uskollinen Canonin sotaratsuni sanoi työehtosopimuksensa irti. Adidaksen futisihmemaan ulkoasu jää siis tällä kertaa jokaisen oman mielikuvituksen varalle.

Itse turnauksen finaaliottelut olivat jännittävää katsottavaa, joskaan emme päässeet uppoutumaan niihin kunnolla. Adidas World of Soccer toimi nimittäin myös aitojen MM-kisojen esityspaikkana jättiskriinien välityksellä. Englannin ja Portugalin välisen ottelun ja tuhansien futisfanien puskiessa päälle runsaslukuinen vaksijoukko alkoi hermostua ja siirteli turnausväkeä paikasta toiseen.

Jo ensimmäisenä turnauspäivänä hehkuttamani Portugali jatkoi vahvoja esityksiään. Välierässä se kaatoi myös mainiosti pelanneen Espanjan selkeästi luvuin 3-1. Manchester Unitedin Christiano Ronaldo oli jälleen kerran liekeissä kahdella maalillaan.

Loppuotteluvastustajaksi Portugalin iloinen ryhmä sai Meksikon, joka teki omassa välierässään tiukkojen vaiheiden jälkeen selvää Saksasta. Turnausisäntä taisteli urheasti ottelun tasoihin pariinkin kertaan, mutta jatkoajalla meksikolaiset löysivät vielä yhden lisävaihteen ja ratkaisivat pelin lukemin 3-2.

Finaali näytti aluksi muodostuvan todelliseksi trilleriksi, kun maalitolpat ja pelaajien polvisuojat kolisivat tiheään tahtiin. Meksiko karkasi nopeasti johtoon helpon tuntuisen maalin myötä, mutta juhlat eivät kestäneet edes puoliajalle. Portugali tasoitti ottelun, kenen muun kuin Ronaldon toimesta. Paikalle kertyneet satapäiset portugalilaiset ja paikalla pelatun 5-on-5-junnuturnauksen osallistujat nostattivat tunnelmaa hirvittävällä metelillään.

Kun kerran vauhtiin oli päästy, Portugali ei antanut Meksikolle paljon mahdollisuuksia. Kaksi lähes peräjälkeen tehtyä maalia siirsi Euroopan edustajat jo tavoittamattoman tuntuiseen johtoon. Tässä vaiheessa alkoi myös melkoinen yleisön huudatus ja kikkailu, kun portugalilaiset syöttelivät tyhjänkin maalin edestä toisilleen. Leikkimielinen pelailu uhkasi kostautua, kun Meksiko punnersi kavennusmaalin vain viisi minuuttia ennen pelin päättymistä. Tämän jälkeen Portugalin naamat olivat peruslukemilla ja touhu asiallisempaa, eivätkä meksikolaiset enää päässeet uhkaamaan turnausvoittajien maalia.

IMG_0677lite.jpg

Ei voi väittää, että komea Xbox Cup olisi mennyt väärään osoitteeseen. Huikealla fiiliksellä ja meiningillä pelanneen joukkueen ohella paikalla oli minibussillinen portugalilaismediaa TV-kameroita myöten, joten turnaus selvästi otettiin maassa vakavasti. Poikien voitto ei myöskään tullut vahingossa, sillä voiton jälkeen he kertoivat harjoitelleensa yhteispeliä kotimaassaan jo useamman viikon ajan. Ei ihme, että maalipaikkoja ja komeita kuvioita syntyi tuon tuosta.

Kokonaisuutena turnaus jätti mieleen positiiviset fiilikset. Se tärkein toteutui ja pelaajilla oli ilmiselvästi hauskaa. Jopa turnauksesta aikaisessa vaiheessa poistuneet joukkueet mainostivat, miten hyvä reissu oli. Puhelinnumeroita, Live-nimiä ja sähköpostiosoitteita vaihdettiin useammankin pelaajan kesken. FIFAn "hanki uusia ystäviä" -slogan toteutui siis ainakin virtuaalikentillä. Ja väittävät vielä videopelien olevan haitallisia nuorisolle.

- Miikka Lehtonen, Berliini
(Klo. 18.50, 1.7.)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän amiraali kuva
amiraali

Portugali voittaa vielä viralisenkin MM-Kullan... Toivottavasti!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

saksa voittaa MM-kullan!...toivottavasti

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

ITALIA!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

SUOMI ON JO FINAALISSA!!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Saksa voittaa 100%:sesti

Käyttäjän TheFumble kuva
TheFumble

Jos Portugali vie kultaa niin elämä loppuu, tai siis on turhaa!

Käyttäjän tombbi kuva
tombbi

Ranska tai Saksa vie koko homman...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Todella hyvää luettavaa kiitos!