Xbox Live päivittyi vuosipäivänään / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox Live päivittyi vuosipäivänään

22.11.2006 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
13

Xbox 360:n julkaisusta Pohjois-Amerikassa on nyt tasan vuosi. Sinä aikana Xbox Live -palvelua on ehditty kehittää jälleen paljon eteenpäin. Konsolin vuosipäivänä palveluun on lisätty uusi videokauppapaikka, josta voi ladata tv-sarjoja ja elokuvia. Sarjat jäävät konsolin kovalevylle lopullisesti, mutta leffat tuhoutuvat automaattisesti kaksi viikkoa lataamisen jälkeen tai vuorokauden päästä katsomisesta.

Tällä hetkellä videokauppapaikalta löytyy listattuna 47 tv-sarjaa. Joidenkin sarjojen jaksoja ei ole kuitenkaan vielä saatavilla. Vain muutamia jaksoja löytyy HD-tarkkuudella. Normaalilaatuiset jaksot maksavat 160 Microsoft-pistettä (1,55 euroa) ja teräväpiirtolaatuiset puolestaan 240 pistettä (2,3 euroa). Tunnin mittainen jakso vie HD-tarkkuudella kovalevytilaa noin kahden gigatavun verran. Palvelun ensimmäisiä tv-sarjoja ovat muun muassa South Park, Star Trek ja Viva Piñata.

48 saatavilla olevasta elokuvasta vain kuusi on tarjolla myös HD-muodossa. Uudemmat elokuvat maksavat normaalilaatuisena 320 pistettä (3,1 euroa) ja HD-laadulla 480 pistettä (4,6 euroa). Elokuvien teräväpiirtoversiot vievät tilaa noin viiden gigatavun verran. Vanhemmat leffat irtoavat normaalilaatuisina 240 pisteellä (2,3 euroa) ja tarkempikuvaisina 360 pisteellä (3,5 euroa).

HD-elokuvien lataamisesta on se hyöty, että 720p-resoluutiosta voi nauttia ostamatta tarvittavaa HD-levyasemaa. Vielä ei ole varmaa, kuinka usein palveluun lisätään materiaalia. Tällä hetkellä videokauppapaikka on tarjolla vain amerikkalaispelaajille.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

20 Gb kovalevy = 100 €

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Tunnin mittainen jakso vie kovalevytilaa noin kahden gigatavun verran." Mainitsen vain että siis HD tarkkuudella vie tuon verran.

Normaali tarkkuudella n. 500MT.
Vedetta tuli ladattua jo tänään. Katsoa aion vasta muutaman tunnin päästä.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"20 Gb kovalevy = 100 €"

Mikähän pointti tällä on?

Itse ainakin pärjään konsolin tullella kovalevyllä helposti vaikka kovollani on yli 20 arcade peliä, uaseamman pelin savet, leffa sekä musiikkia.
Ei turhaa kamaa kannata kovolla pitää niin on tilaa aina.
Aivan ruhaa hankkia toista kovoa.
Tulee muuten varmasti useinkin etenkin vanhempia sotalffoja sekä uusia HD tarkkuuksisia leffoja paljon ladattua.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

KAtslein HD tarkkuuksisien leffojen kokoa ja ihmettlein että nehän mahtuvat tavallisellekkin DVD:lle. Ei olisi taitanut HD DVD olla välttämätön koska pitemmätkin leffat mahtuisi kahdelle DVD levylle. DVD:stähän saadaa puristettua peräti 9GT tilaa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Saapa nähä millon täällä euroopassa päästään näistä nauttimaan.

HALUAA!

Käyttäjän Tonimus Prime kuva
Tonimus Prime

Miksi hra O'Brien on kuvassa?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Koska Late Night with Conan on yksi saatavilla olevista tv-sarjoista.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Mahtavaa! :D

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Eh...luulisi VC1:llä pystyvän pakkaamaan paria tuntia hieman tehokkaamminkin kuin viiteen gigaan. Vai tuleeko siitä niin eliitisti pakattu kokonaisuus, ettei boksin prossulla sitä dekoodata tarpeeksi nopeasti?

Käyttäjän tetsuo kuva
tetsuo

Eliza Dushku!