Xbox One kirii PS4:n kaulaa Yhdysvalloissa - myydyin konsoli kolmatta kuukautta peräkkäin / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox One kirii PS4:n kaulaa Yhdysvalloissa - myydyin konsoli kolmatta kuukautta peräkkäin

14.10.2016 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
11

Sonyn ja Microsoftin konsolikilpa ei suinkaan ole hyytymässä ainakaan Yhdysvalloissa, tuoreet myyntiluvut paljastavat.

Microsoft kertoo Xbox Onen olleen syyskuussa 2016 Yhdysvaltain myydyin pelikonsoli NPD Groupin koostamien myyntilukujen perusteella. Käytännössä Sonyn hallinnassa kulkeneen konsolisukupolven myyntiluvut ovat näyttäneet viime aikoina huomattavasti valoisammalta Microsoftille. Syyskuun myyntilukujen ansiosta Xbox One on ollut nyt jo kolmena peräkkäisenä kuukautena Yhdysvaltain myydyin pelikonsoli.

Yhdysvaltain ohella Xbox One on pärjännyt myös rapakon tällä puolen. Microsoft kertoo Xbox Onen saavuttaneen syyskuun myydyimmän konsolin aseman myös Isossa-Britanniassa.

Lähde: VG247

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Almasy kuva
Almasy

Oho, hieno homma kilpailun kannalta. Mikähän mahtaa olla lukujen taustalla?

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us

Hyvä juttu, tosin luulin ettei Microsoft enää julkaise myyntilukuja vaan ainoastaan käyttäjämäärät ja tuoton :D Vai kierretäänkö se tuolla että toi on NPD Groupin koostama myyntilukumittaus jonka Microsoft vaan välittää eteenpäin?

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

No joka ainoa järkevä odottaa tässä kohtaa PS4 Prota ja tosiaan tuo on vain Yhdysvallat. Tosin ostin juuri itsekin Xbox One S:än. Tosin vain ja ainoastaan 4K Blu-Ray toistimeksi (kunnes on varaa parempaan ja uuteen äänijärjestelmään). Eli on Microsoft jotain tehnyt oikein. Arvatkaapa olisinko ostanut tuota jos PS4 Pro olisi sisältänyt kyseisen soittimen? Koitin Forza Horizon 3:sta tuolla konsolilla ja totesin, että joo pelaan sitä jatkossakin pc:llä. 4K60 kuitenkin vähän parempi kuin 1080p30 ja suurin syy on se, että konsolilla ei saa laitettua kontrolleja sitäkään vähää niinkuin ne haluan kuin pc:llä. Luulisi, että samat ohjaimen kustomointitoiminnot olisi myös ollut konsolilla, mutta ilmeisesti ei.

Käyttäjän Gimble kuva
Gimble
Lainaus käyttäjältä snaketus

Kyllä konsolillakin voi ohjaimen kustomoida. Se taisi olla "Xbox accessories" niminen sovellus jos oikein muista.

Käyttäjän Gimble kuva
Gimble
Lainaus käyttäjältä Am To Us

Hyvä juttu, tosin luulin ettei Microsoft enää julkaise myyntilukuja vaan ainoastaan käyttäjämäärät ja tuoton Vai kierretäänkö se tuolla että toi on NPD Groupin koostama myyntilukumittaus jonka Microsoft vaan välittää eteenpäin?

Mistäs sinä myyntiluvut löysit?

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä Gimble

Lainaus käyttäjältä snaketusNo joka ainoa järkevä odottaa tässä kohtaa PS4 Prota ja tosiaan tuo on vain Yhdysvallat. Tosin ostin juuri itsekin Xbox One S:än. Tosin vain ja ainoastaan 4K Blu-Ray toistimeksi (kunnes on varaa parempaan ja uuteen äänijärjestelmään). Eli on Microsoft jotain tehnyt oikein. Arvatkaapa olisinko ostanut tuota jos PS4 Pro olisi sisältänyt kyseisen soittimen? Koitin Forza Horizon 3:sta tuolla konsolilla ja totesin, että joo pelaan sitä jatkossakin pc:llä. 4K60 kuitenkin vähän parempi kuin 1080p30 ja suurin syy on se, että konsolilla ei saa laitettua kontrolleja sitäkään vähää niinkuin ne haluan kuin pc:llä. Luulisi, että samat ohjaimen kustomointitoiminnot olisi myös ollut konsolilla, mutta ilmeisesti ei.

Kyllä konsolillakin voi ohjaimen kustomoida. Se taisi olla "Xbox accessories" niminen sovellus jos oikein muista.

Niin joo voikin, mutta itse pelissä ei voi. Eria asia antaako se oikeasti bindailla liipasimet oikeaan analogisauvaan. Täytyypä koittaa tuota.

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us
Lainaus käyttäjältä Gimble

Mistäs sinä myyntiluvut löysit?

Eli siis koska joku muu oli koostanut myyntiluvut ja julkaissut ne ja jos Microsoft ei ota siitä tarkkoja lukuja uutiseen niin silloin se on ok että hehkuttaa omia myyntejään, vaikka sanoivat jossain vaiheessa että eivät enää julkaise niitä lehdistölle? Eikä mua siis ollenkaan haittaa kuulla näistä laite myynneistä, tuli vaan ensimmäisenä mieleen hämärä muistikuva tosta Microsoftin kannasta ja koin siinä olevan jotain tiettyä ristiriitaa :)

Käyttäjän make72 kuva
make72
Lainaus käyttäjältä snaketus

No joka ainoa järkevä odottaa tässä kohtaa PS4 Prota ja tosiaan tuo on vain Yhdysvallat. Tosin ostin juuri itsekin Xbox One S:än. Tosin vain ja ainoastaan 4K Blu-Ray toistimeksi (kunnes on varaa parempaan ja uuteen äänijärjestelmään). Eli on Microsoft jotain tehnyt oikein. Arvatkaapa olisinko ostanut tuota jos PS4 Pro olisi sisältänyt kyseisen soittimen? Koitin Forza Horizon 3:sta tuolla konsolilla ja totesin, että joo pelaan sitä jatkossakin pc:llä. 4K60 kuitenkin vähän parempi kuin 1080p30 ja suurin syy on se, että konsolilla ei saa laitettua kontrolleja sitäkään vähää niinkuin ne haluan kuin pc:llä. Luulisi, että samat ohjaimen kustomointitoiminnot olisi myös ollut konsolilla, mutta ilmeisesti ei.

Ai sä oot saanut ton Forza horizon3:sen paskan pc käännöksen pyörii lukitulla 60fps:llä ?:)

Käyttäjän Gimble kuva
Gimble
Lainaus käyttäjältä Am To Us

Lainaus käyttäjältä GimbleMistäs sinä myyntiluvut löysit?

Eli siis koska joku muu oli koostanut myyntiluvut ja julkaissut ne ja jos Microsoft ei ota siitä tarkkoja lukuja uutiseen niin silloin se on ok että hehkuttaa omia myyntejään, vaikka sanoivat jossain vaiheessa että eivät enää julkaise niitä lehdistölle? Eikä mua siis ollenkaan haittaa kuulla näistä laite myynneistä, tuli vaan ensimmäisenä mieleen hämärä muistikuva tosta Microsoftin kannasta ja koin siinä olevan jotain tiettyä ristiriitaa

Siinähän hehkuttavat. Mietin vaan löysitkö niitä tarkkoja lukuja mistään, olis kiinnostanu vilkasta. Ilmeisesti kiertävät juurikin sanomisensa sillä, että eivät julkaise tarkkoja lukuja, onhan se nurinkurista. Luultavasti perimmäinen tarkoitus on saada laite näyttämään suositulta kuluttajan silmissä, ei sen kummempaa.

Käyttäjän Provenmental kuva
Provenmental
Lainaus käyttäjältä Almasy

Oho, hieno homma kilpailun kannalta. Mikähän mahtaa olla lukujen taustalla?

Kai se on useamman tekijän summa. Näin perstuntumalla sanoisin että PS4:n myyntejä on viime aikoina vähentänyt se, että piakkoin tulee Pro ulos, ja ihmiset mieluummin odottavat sitä kuin hommaavat perusversion. Sen sijaan Scorpio tulee ulos vasta vuoden päästä, joten se ei välttämättä syö myyntiä niiltä jotka haluavat Xboxin pian eivätkä jaksa odottaa. Lisäksi Xbox One S sisältää monia syitä, minkä takia joku saattaa haluta joko päivittää vanhan Xbonensa siihen tai hommata sen jopa ihan muuhun tarkoitukseen, kuten mediasoittimeksi. Se on ainakin tietääkseni edelleen halvin UHD Blu-ray soitin (n. 300€ vs 400€). Itsekin hankkiuduin perusmallista eroon ja laitoin tilalle XOne S:n Gears-version, sillä koin että se oli sen arvoista. Koko, 2 TB:n kovalevy, UHD Blu-ray, HDR sekä pienoinen mutta näkyvä tehonlisäys olivat riittävät syyt päivitykseen. Gearsista puheenollen asiaan varmasti vaikuttavat myös pelit. Jos en väärin muista, Xbox One on piessyt ennenkin PS4:n joinakin kuukausina, ja käsittääkseni usein nimenomaan loppuvuoden puolella. Osasyynä tähän on varmastikin se, että Sony antaa Microsoftille vapaat kädet aina loppuvuodeksi jättämättä sen ajan vailla yksinoikeuksia tai ainakin lykkimällä ne seuraavaan vuoteen. Mielenkiintoista nähdä, että miten Pron julkaisu vaikuttaa myynteihin. Itse ainakin aion hankkia senkin, saa nähdä kuinka moni muu tekee saman.