Microsoft on tuonut virallisesti takaisin Xbox-avatarit. Xbox 360 -aikakaudelta tutut virtuaalihahmot tekivät paluun Xbox Onen lokakuisella järjestelmäpäivityksellä, joka on alkanut hivuttautumaan kaiikkien käyttäjien ulottuville näin perjantaina.

Xbox Onella käyttämään pääsee niin vanhaa avatar-hahmoaan kuin myös luomaan kokonaan uuden modernimpaan tyyliin nojaavan hahmon. Avatarinsa voi laittaa näkyville esimerkiksi omalle profiilisivulleen ja aktiivisuussyötteeseen. Microsoft on tietysti käyttänyt tilaisuuden heti myös hyödykseen ja avannut Xbox-kauppapaikalle osion, jossa avatarilleen voi hankkia erilaisia asusteita.

Muina uudistuksina järjestelmäpäivitys tuo konsolille tuen Dolby Visionille, laajemmat äänikomentomahdollisuudet yhdysvaltalaisille käyttäjille ja lisää kielivaihtoehtoja kertojaominaisuuteen. Videoesittelyn tarjonnasta voi kurkistaa ohesta.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa